SIVU KUUSI Tiistaina Syyskuun 18 p:nä jjlT N:o 38 että etenkin miespuoliset työläiset kuolevat muuten kun tapaturmaisesti työssä ollessaan ja kesken työnsä Tuntuu epäjohdonmukaiselta sltte kuulla sanottavan että synnin palkka on kuolema Oletteko koskaan naiset tunteneet vastenmielisyyttä sellaisia tapoja kohtaan että elämänsä päivä työn päättäneen raatajan omaisia sol vataan sillä että vainaja eläissään teki enimmäkseen syntiä Olin hil jattain erään köyhän perheen 4 vuo tiaan pojan ruumissaarnaa kuulemas sa ja silloinkin pappi sanoi että synnin palkka on kuolema ja sitte selitti ettei se lapsi ole vielä ehinyt tehdä kaikkia syntiä vaan hänen vanhempansa syntein tähden piti tä män pienen lapsen kuolla Jos minä olisin ollut sen pojan äiti olisin eh dottomasti vaatinut todistamaan syy töksensä Minä en tiedä tunsiko kukaan muu antipatiaa moista puhetta ja puhujan kohtaan mutta kaikki läsnä olleet tiesivät yhtä varmasti kuin minäkin että sillä perheellä on hyvin vähän aikaa synnintekoon kun perheen isä on sairastanut vuosikausia ja oli sil loinkin sairaalassa elämän ja kuole man välillä Äiti on koettanut elät tää itseään ja kuutta lasta ja sai rasta miestään omalla ansiollaan ja joskus on ulkopuolisetkin koonneet välttämättömiä elintarpeita varten pienoisia summia Mutta jokainen ihminen tietää että kun lapsi sairas tuu niinkin vakavaan tautiin kun on keuhkokuume ja kun äiti on pako tettu jättämään sen toisten lasten hoitoon joilla jo ennestään on syli lapsi hoidettavana niin on aivan se' vä että lapsi kuolee vaikka äidin sydän itkisi verikyynelellä työnsä ääressä niin se ei voi pelastaa lasta jonka olisi vain oikea hoito voinut pelastaa Kuinka kauan työläiset vielä kärsi vät ennenkuin vaativat edes sen ver ran että tvönteko ja synti ovat kaksi eri asiaa ja että työläisillä on yhtä vähän aikaa synnintekoon kun her roilla oi: aikaa työntekoon Annetta koon työläisille edes osa työn tuot tamasta liikevoitosta kyllä työläiset kai antavat koko syntikrediitin her roilla kuuluvaksi jotka todella ovat synnin tekiöitäkin Iln alun pitäin aikonutkaan pole miseerata niistä seikoista joista tu lin kirjoittaneeksi mutta kun nyt kerran meni sille suunnalle niin an taa olla eihän täälläpäin muuten kaan nurliikurisuuksta pengota niin sietää kai tiiman verran pöyhiä Lunta satoi täällä jo syyskuun 9 päivänä ja ilma on kokolailla talvi nen Kaikista merkeistä päättäen jumala on saksalaisten puolesta tap pelemassa Setä Samppaa ja muita liittoutuneita vastaan kun ei jouda pitää mitään huolta kesäilmoista eika muustakaan hänelle kuuluvasta pis nekseslä Parhaat terveiset kaikille tutuille ja tuntemattomille Toverittaren lu kijoille ja sisua ja kurssia taistelles sa elämiin välttämättömistä elintar peista jotka morn-lle aikoo paeta mahdottomuuden taa Työläiset! Et aikääl niin te löydätte Kolkuttakaat niin teille avataan Ystävyydellä piirteli ANNI MITÄ ON SOSIALISMI? (jatkon kMmnnnelta shiH) iloilla tekemästä työtä niin ne laativat sellaisia lakeja joiden nojalla nämä työläiset voidaan vangita irtolaisina panna heidät kahleisiin ja leimata heidät ri koksellisiksi Individualismi eli yksilöllisyys on lioittanut maa ilman verilöylyillä niiden helve tillisten sotien kantta joita se on käynyt se on täyttänyt van kilat köyhäinhoitolat ja houru jen huoneet uhreillaan ajantit miljoonia - köyhiä työläistyttöjä häpeään ja orjuuteen leipäpalan tähden kuihduttanut ja murhan nut miljoonia lapsia jotka se on pakoittanut tehtaisiin nälkäpal koilla se on synnyttänyt suiir kattpunkiemme kurjalisto-osastot cli "slumVnit" jotka ovat köy hyyden tietämättömyyden ja ri koksien painamat Tämä järjes telmä on kironnut koko maail man itsekyydellään pahansuo paisuudellaan ja voitonhimollaan Sosialismin tarkoitus on aset taa kilpailun tilalle osuustoimin ta Sanotaan että mikä ikänän sä on hyvää yhteiskunnalle ja si vistystä edistävää on se luonteel taan osuustoiminnallista eikä kil pailua Ikuinen maailman kaik keuskin perustuu ko-operatiivi-selle ja keskinäisen avun pohjal le Aurinko kuu ja kaikki pla neetit ovat toisistaan riippuvai set jakitkin auttaa toisensa toi mintaa Sosialismi aikoo perus taa hallitus ja taloudellisen jär jestyksen siten että se tulee ole maan sopusoinnussa luonnon la kien kanssa Sosialismi on ra kentavaa ja johtaa se kohti täy dellistä sivistystä Kilpailu joh taa taaksepäin ja alaspäin kohti luola- ja vidakko-eläimellisyyttä Sosialismi sanoo että jumala eli luonto on niin yhteen kutonut jo kaisen ihmisolennon onnellisuu den ja hyvinvoinnin toistensa kanssa niin lujilla siteillä että yhden oikeus on kaikkien oikeus ja että -loukkaus yhtä vastaan on loukkaus kaikkia vastaan Kilpailu sanoo: "Me tahdom me kaikki rikkauden mitä voim me saada keinottelun monopoo lin ja sodan kautta Meidän mottomme on: jokainen katso koon eteensä ja piru vieköön sen joka jälimmäksi jääpi" Sosialismi sanoo ettei pysy väistä sivistystä voida perustaa itsekkyyden voitonhimon vää ryyteen ja sotaan nojaten Kysymys : Minkälaisissa olo suhteissa voimme toivoa eläväm me niin kauan kuin individua lismi ja kilpailu vallitsee? Vastaus : Me voimme odottaa että kuninkaat ja plutocratia (ra havalta) hallitsee äärimmäisen köyhyyden ja äärimmäisen ylel lisyyden jatkuvan ja nähdä ruo katarpeiden ja kaikkien yleisten tarpeitten yksinomistusta petos ta paino- ja pituusmitoissa mie livikaisuuden rikoksien Valko sen orjuuden lapsiorjuuden lii kevararikkojen osakevesitysten kaikenlaisten varkauksien itse murhien murhien ja helvetillis ten sotien jatkuvan Kaikki nä mä ovat luonnolliset jo loogilli set seuraukset kilpailujärjestel mästä teollisuudessa Kysymys: Mitä seuraisi jos sosialismi asetettaisiin voimaan täydellisesti? Vastaus: Sosialismi tulisi si ten järjestämään teollisuutemme että jokaiselle täysi-ikäiselle ter veelle ihmiselle olisi jotain sopi vaa työtä ja kukin tulisi saa-m-inn tävden arvon työstään Kaikki lapset oteltaisiin pois teh taista ja lähetettäisiin kouluun Ka-ikille vanhoille anneltaisiin vanhuuden eläke että he eivät joutuisi puutteeseen vanhalla i jällään Kaikki luonnon raaka aineet tulisivat olemaan yhteis kunnan omistamat ja kaikki mah dollinen yliarvo mikä niistä koi tuisi tultaisiin jakamaan tasan kansan kesken eli käyttämään koko kansan hyväksi tasa puolisesti Kaikki _ liike keinottelu estettäisiin Kaikkea jaloa ja jalostavaa kehitystä e distettäisiin Naisille annettai siin äänioikeus Olosuhteet mtto dostetaisiin sellaisiksi että jo kaisella olisi helppoa elää kun niallista ja siistiä elämää sillä kaikki työläiset saisivat omaksi hyväksensä kaiken arvon siitä minkä he työllänsä tuottavat Köyhyys kurjuus ja köyhäin huoneet poistettaisiin ainaiseksi ja työläiset omistaisivat paljon hyvin paljon enemmän personal lista omaisuutta kuin mitä he nykyään omistavat Kuninkaat ja kaikki tyrannihallitukset pois tettaisiin ja sosialidemokratiset hallitukset astuisivat niiden tilal le missä kansa voi laatia ja ku mota lakeja aloteoikeuden ja y leisäänestyksen kautta työlakot ja työnsulut sekä työläisvainot tulisivat lakkaamaan Kansain väliset sovitteluoikeudet tulisivat olemaan käytännössä Kaikki so dat poistettaisiin ja maailmaan perustettaisiin täydellisin sivistys mitä vielä koskaan on ollut ole massa joka tulisi säilymään ja kehittymään ainaisesti "Kilpailu on nyt on aina ollut ja aina tu lee olemaan itsekästä Sen he delmät ovat kiista hävitys ja so ta helvetti Sosialismin tarkoitus on pe rustaa yleismaailmallinen velje ys ja poistaa vääryys ja sota Sen hedelmät ovat keskinäinen apu osuustoiminta sivistyksen raken taminen yleismaailmallinen rau ha taivas TUOMARI HENRY NEAL ENGLANNISSA (Jatkoa ensimäiseltä sivulta) tämä" esitys tuntuikin niin oli sillä sentään hyvät puolensa Se tulisi paljoa halvemmaksi ja lapset eivät siitä kuole kuten vi rallisten holhoojain kuristavista hyväilyistä Voipipa sanoa että huonokin äiti on parempi kuin hyvä virallinen hoitaja Tuomari Neilillä oli toinenkin tuore ajatus Hän ei väittä nyt vastaan sitä että köyhät kur juudessa ovat kelvottomia Kun tuotiin näytteille köyhä äiti jo ka myöskin oli kelvoton äiti n!in hän osoitti Columhuksen yksin kertaisuudella että parhain kei no päästä hiinen pahuudestaan on se että päästää hänet köy hyydestä antamalla hänelle ra haa Ja kun sanottiin että se kokeilu on vaan puolittain on nistunut Amerikassa niin näi sanoi että antakaa äidille kaksi kertaa enemmän rahaa niin tuli si kokeilu täydellisesti onnistu neeksi Siinä ei ole mitään ih meellistä eikä salaperäistä koko asiassa Lapsesta joka ennen oli äidin murtava taakka tehdään hänelle tulolähde apu Samalla päästään eroon noista kaikista pahimmista lasten varkaista joi ta kutsutaan "valistajiksi" ja tehdään lapsi "valistajaksi" eli "ylös kohottajaksi'' ja äiti ylös kohotettavaksi joka on sellai nen prosessi että kun äiti kan taa lasta niin siinä samalla tulee lapsikin ylöskohote luksi Aition eläke on hyvin tunnet tu nimi mutta se ei ole aivan oikea Sillä eläkettä ei anneta äidille joka on menettänyt lap sensa se on selvästi lasten eläke jonka trustiisi äidistä tehdään ja on hyvä painaa tämä mieleen et tä oltaisiin sitten varustautuneet sille varalle jos trustiisi ei osot tattdu luotettavaksi Kun tuomari Neil tuli Englan tiin sai hän muun muassa tie tää että m m tässä järjettö mässä maassa me olemme todel la perustaneet vanhuusvakuutuk sen ajattelemattakaan lapsuus vakuutuksesta joka on paljoa tärkeämpi tarve ja hän alkoi uskottaa meille että olemme al kaneet väärästä päästä Ja hän sai tietää vieläkin hul lumman tosiasian että nainen jolla on laittomia lapsia voi tun netun jokapäiväisen lakiproses sin kautta saada viisi shillinkiä eläkettä viikossa jokaiselle lap selle jos hän on valinnut lapsil leen isän rikkaammasta luokas ta jolla on varaa sellaisiin ylel lisyyksiin Epäilemättä tällainen järjestys vähentää luokkavihaa ja kasvattaa helliä suhteita por variston ja köyhälistön välille Mutta tuomari Neil ei voinut käsittää minkätähden kunnialli nen naimisissa oleva nainen jo ka taistelee kuuden lapsen ela tuksen eteen saa ainoastaan mu rusen nälkäisille lapsilleen ja sen vielä katkerissa olosuhteissa mis sä saa aina vaan nöyryytystä o sakseen samalla aikaa kun hol tittomampi äiti saa kaksi kertaa enemmän kärsimättä sen suu rempaa katkeruutta kuin kerran vaan katsoa tuomarin ja muiden oikeusviranomaisten hymyileviin kasvoihin Tuomari Neilille ovat nämä säännöttömyydet maassamme e nemniän avuksi "kuin vastuksek si Niiden avulla hän voi näyt tää meille kuinka hulluja me olemme ja tehdä sen hyvätuuli sesti Hänen aatteensa saavat täällä jalansijaa aivan kuin ne saivat hänen omassa maassaan kin Oikea aate tarvitsee vaan oikean miehen sitä ajamaan ja se oikea mies näyttää olevan tuomari Henry Neil Uudistakaa tilauksenne ajoissa ettei lakkautus ta lehden lähettämises sä tule tapahtumaan ! OPETELKAA LAULAMAAN Lasten Laulukirja nuottipainos on hiljattain valmistunut Toverin kus tannuksella ja tarjotaan tilattavaksi Hinta pehmeissä kausissa 25 senttiä ja kovissa kansissa 35 senttiä Tä mä kirja on ensim-iinen nuoteilla varustettu listen laulukirja suoma laisessa kirjallisuudessa Hankki kaa se lapsellenne Milloin on Toverittaren tilaa jamäärä 1 00 O O ? NIMI LEIMASIMIA (RUBBER STAMPS) 4 Sopivat moneen eri tarko- tukseen esim kirjekuoriin kirjoihin jne Box 99 Astoria Ore NAISTEN OSUUSKOTI 2185— 15th St SAN FRANCISCO CAL Telefooni: Market 395S SAN FRANCISCO