Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930, August 28, 1917, Page PAGE TWO, Image 2

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    SIVU KAKSI
Tiistaina elok 28 p:nä 1917
N:o 35
työdepartementin oikeusdeparte
mentin ja vihdoin sotadeparte
mentin puheille Sotadeparte
mentissa sain sen veran tyydy
tystä etteä minulle vakuutettiin
että sotilaat jotka kaivantoja
vartioivat ovat saatettu hallituk
sen kontrollin alle Sitten sovit
tiin 'että jonkinlainen tutkimus
tullaan asemasta tekemään
"Tämän tapaisen kriisin aika
na kun se tulee sota-aikana
pitäisi olla virallisia keinoja jon
ka kantta hallitus voisi suojella
itseään välttämättömän tuotan
non alentumista vastaan ja jonka
kautta jokaisen valtion kansa
voisi saada sen suojeluksen jon
ka Yhdysvaltain oerustuslaki
määrää
"Selitys 'Butten asemasta voi
olla avuksi tässä asiassa Juuri
ennen Europan sodan puhkea
mista erimielisyydet 'Butten kai
vosmiesten uniossa johtivat uni
on hajottamiseen niin että viime
kolmen vuoden aikana ovat mie
het Butten kaivannoissa tehneet
työtä järjestymättöminä
"Joitakin vuosia on Anaconda
Coper Mining' yhtiö käyttänyt
mitä Buttessa kutsutaan 'rustling
kortti systeemiksi' Tämä rust
ling kortti systeeemi todellisuu
dessa on laajalle ulottuva musta
lista systeemi — tai ehkä on pa
rempi kutsua sitä' ' Valkoseksi
listaksi'
"Sen kytäntöön pano on seu
raava Anocanda Copper Min
ing yhtiöllä on työnvälitystoi
mistonsa jonka puoleen täytyy
jokaisen kaivosmiehen kääntyä
joka haluaa työtä Täällä hänen
elämän historiansa tutkitaan ja
jos havaitaan että hän ei ole
koskaan valittanut työoloistaan
jos hänellä on puhdas rekordi
unioihin nähden (se tarkoittaa
että jos hän ei ole n k agitaatto
ri) tai jos hän on aina äänestä
nyt oikeata puoluetta annetaan
hänelle 'rustling kortti' Tämä
kortti on lupa työn rustlaamiseen
(etsimiseen) kuten me lännellä
sanomme Miehet jotka kysy
vät työtä saavat ensimäiseksi
näyttää 'rustling korttinsa' Jos
heillä ei ole sitä näyttää niin ei
heidän tarvitse kysyä työtä Sitä
'he eivät saa
"Tämä 'rustling 'kortti systee
mi' on pidättänyt miehiä järjes
tymästä Se on estänyt heitä
vaatimasta turvallisuuslakien voi
massa pitämistä kaivannoissa Se
on saattanut heidät hitaiksi kes
kustelemaan asemastaan ulko
puolisille Työsuhteet kaivan
noissa ovat kasvaneet enemmän
ja enemmän vaarallisiksi
"Minulla on sydäntäsärkeviä
kirjeitä kaivantomiest vaimoilta
joissa sanotaan että kun heidän
miehensä menevät kaivantoon
työhön eivät he voi koskaan tie
tää palaako mies takaisin enään
koskaan ja että heidän elämänsä
on elämistä alituisessa pelossa
"Kesäkuun 8 päivänä 160 mies
tä paloi kuoliaaksi yhdessä kai
vannossa Tämä saattoi aseman
huippuunsa Miehet lakkasivat
työstä Työläiset tiesivät että
1ie eivät koskaan voisi tehdä
fyötä turvallisissa oloissa niin
kauan kuin tuo 'rustling kortti
systeemi on käytännössä Sillä
sen systeemin vallitessa jokainen
mies joka valitti työsuhteista tai
ilmotti työpaikan vaarallisuudes
ta tai yritti järjestää kaivosmie
hiä erotettiin kohta työstä yhden
tai toisen syyn nojalla ja hänen
oli sen jälkeen mahdoton enään
saada työtä missään kaivannossa
Montanan valtiossa tai muualla
On helppo ymmärtää 'rustling
kortti systeemin' poistamisen
välttämättömyys
"Mr John D Ryan New Yor
kista Anaconda Copper Mining
yhtiön presidentti on se mies
joka on asemasta vastuunalainen
Te mahdollisesti kaikki tunnette
Mr Ryanin nimen hänen viime
aikaisten toimiensa johdosta
Amerikan Punasen Ristin yhtey
dessä Jos Mr Ryan sanoo että
'rustling kortti systeemi' pitää
poistaa niin se poistetaan
"Olen turhaan koettanut saada
hänen huomiotansa kiinnitetyksi
tähän asiaan Vaikkakin sähkö
sanomoni Mr Ryanille ovat
kuultu niin en vielä tähän men
nessä ole saanut vastausta
"Näistä samoista kaivannoista
olivat sanomalehdet joku kuu
kausi sitten täynnä uutisia kuin
ka suuria kupariostoksia hallitus
on tehnyt sotatarpeita varten
Joidenkin patrioottisten henki
löiden välityksellä onnistui hal
lituksen ostaa kuparia 1667 sen
tillä paunan kun kuparin mark
kinahinta oli 32 senttiä pauna
"Tällä hinnalla hallitus osa
1000000 paunaa kuparia Yh
tiöt nyt kuitenkin kieltäytyvät
antamasta kuparia sillä hinnalla
ja he odottavat sotakomitean
lausuntoa siitä mitä se tulee ku
parista maksamaan
"Tämä seikka ei ole saanut sa
nomalehdissä julkisuutta ollen
kaan mutta Amerikan kansan on
mielenkiintoista tietää että jos
sotakomitea suostuu maksamaan
kuparista nykyisen markkinahin
nan tulee se hallitukselle maksa
maan kuusi miljoonaa dollaria
enemmän kuin se julkisuuteen
annettu hinta Tämän lisäksi
kuparin omistajilla on se etu
että kuparia ei ole asetettu ulos
vientikieltolistalle" Kun neiti Rankin lopetti pu
heensa kysyi Pensylvanian edus
taja Moore josko hän on esittä
nyt nämä tosiasiat millekään hal
lituksen depai tementille
Neiti Rankin vastasi että hän
on ne esittänyt työdepartcmen
tille ja hallituksen ylilakiiniehel
le ja että hän ei ole päässyt pre
sidentin puheille ja että ylilaki
mies ei sano tietävänsä mitään
lakia minkä perusteella kaivan
not voitaisiin ottaa hallitukselle
Edelläolevasta näemme miten
hitaita ovat hallituksen korvat
kuulemaan kansanedustajain ään
tä silloin kuin nuo edustajat to
della yrittävät kansaa edustaa
TYÖLÄISÄIDIN TEHTÄVÄT
HUOLET JA S1JRUT
(Jatkoa ensimäiseltä sivulta)
antaa reseptin Harvoin tapaa
sellaisen lääkärin joka antaisi
neuvoja sairaan hoitamiseen
Ja sittenkin vaikka äiti tietää
kin miten sairaita hoidetaan niin
kuinka voi hän jaksaa valvoa yö
yön perään kuinka työn ja väsy
myksen uuvuttama käsi voi ke
vyenä pysyä kuinka silmä him
mentymättä kuinka yleensä py
syä sellaisena sairaanhoitajana
että sairas hänen turvissaan on
Jos yhteiskunta olisi oikeuden
mukaisesti järjestetty saisivat
kaikki ihmiset elää terveellisissä
oloissa Ja silloin jos sairautta
sattuisi saisivat kaikki sairaat
yhtähyvän 'hoidon kuin nykyai
kana kaikista rikkaimmat Ei
yhden hoitajan tarvitseisi uuvut
taa itseään tehtäväänsä kykene
mättömäksi sairaita hoitaessa
Eikä lasten 'kasvatuksen ras
kas velvollisuustaakka olisi säily
tetty yksinomaan äidin hartioille
Hän saisi tehdä siitä vain oikeu
tetun osansa ja yhteiskunta aut
taisi häntä tässä vaikeassa tehtä
vässään niin ettei se häntä uu
vuttaisi kuten nyt
Äidit! Milloin saamme sen
ajan? Se riippuu myöskin teistä
Se riippuu teistä 'hyvin suuressa
määrässä '
täysin hyvissä käsissä
Ja kuitenkin — muuta keinoa
ei ole
Ja sitten kun hän näin vaikeis
sa oloissa on saanut lapsensa
tävsiksi kasvatetuiksi sitten tul
laan ja vaaditaan heiltä kaikki
mitä 'heillä on sodan hirvittävään
kitaankuten nyt kautta maail
man tehdään
Työläisäidin taakka on elä
mänikuinen hänen surunsa ja
huolensa pohjattomat Kuinka
kauan tulevat työläisäidit sitä
kestämään?
Toisinkin voisi olla
Jos yhteiskunta olisi oikeuden
mukaisesti järjestetty niin ei
yksien harteille tarvitsisi enem
män velvollisuuksia ja huolia
asettaa kuin mitä he kantaa jaksavat
h-hh 1 1 1 im 1 1 1 1 1 1 m 1 1 1 1 m 1 1 1 1 1 m m m 1 1 m 1 1 1 t-n-
KODIN OSASTO
h i 1 1 1 1 1 1 1 "i mummuni m i i'H"HW-ww
LASTEN SAIRAUDESTA
Julkasemme seuraavan kirjeen täs
sä kodin osastossa sillä tänne se
parhaiden soveltuu ja mahdollisesti
sen kautta saavat toiset äidit oppia
toisen kokemuksista — Toini
On ollut nykyään niin monta asiaa
ajateltavana että tulee aika niin
ikäväksi että kun saan sairaani vä
hän levollisemmaksi niin kirjot' elen
paperille sairaistani Niitä on nyky
ään kaksi Neljän vuoden vanha
poika ja neljän viikon vanha tyttö
Kummallakin on ankara vatsatauti
Pojalla on käynyt lääkärikin pari
kertaa vaan poika on vaan edelleen
kin niin heikko Hän on viikon jo
maannut ettei ole muuta ottanut
sisälleen kuin vettä ja lääkkeitä
mitä lääkäri määräsi Vihreätä ve
ristä limaa tulee Bisältä kovan tus
kan kanssa Lieneekö se oikeen
hautaan vievä tauti Poika makaa
kuin ruumis eikä jaksa katsella eikä
puhua Suurella tarkkuudella saan
selvän mitä hän vähän puhuu Lää
käri vaan arveli että se on syönyt
jonkun kovan kappaleen sisällensä
vaan ei se ainakaan ole ulos tullut
ja sisukset ovat jo aivan tyhjät
Onkohan kenenkään lapsissa ollut
tuollaista tautia Ajattelen että jos
tämä nyt on sitä lasten kesätautia?
Kyllä" on ikävä kasella lasta joka
on kovissa tuskissa eikä voi auttaa
Toteen käy sananlasku että äiti
ennen yhdeksän lasta synnyttää kuin
yhden kuolettaa Ei ole vielä kahta
vuotta kulunut siitä kun sain saat
taa yhden lapsen tuonen tuville ja
usein se on vieläkin mielessä vaikka
so oli vaan jonkun kuukauden vanha
pienokainen Sekin kuoli vatsatau
tiin Ja jos nyt menee minulta kak
si lasta niin kuin jaksan ikäväni
kantaa?
Lääkäri sanoi pienen lapsen ole
van sairaan sen takia että se saa
minulta pahaa maitoa Lohdutti ko
vasti meitä vanhempia että kyllä
poika paranee Saadaan nyt nähdä
jos lääkärin apu auttaa eikä enää
ole enemmästä avusta toivoa
Kyllä tulee työläisille liian kal
liiksi hankkia lääkäri kotiin Saimme
maksaa lääkärille toista kymmentä
dollaria ja kun ei toisesta käynnistä
ollut heti rahaa maksaa niin sanoi
kuulleensa että olemme myynyt he
vosen: "kyllä sulia rahaa on" mutta
el hän sentään ottanut oikeen lu
jille kun luvattiin ensi viikolla mak
saa Mutta jos vaan ei poikani pa
rane niin tuskimpa
Kun luin yllä olevan kirleen täy
tyi minun itkeä Mutta siitä huoli
matta täytyy minun olla tälle äidille
ankara Ja toivon että hän ottaa
varoituksesta vaarin LAPSIA EI
SAA RUOKKIA MITEN SATTUU
JA MILLOIN SATTUU Tulee pi
tää säännölliset ruoka-ajat ja kyllin
pitkät ruuan välit
Ja toiseksi sairauden sattuessa
riippuu sairaan parantuminen enem
män kotona annetusta hoidosta kuin
lääkärin käynnistä vaikkapa lääkäri
tietäisikin tehtävänsä
Lapset sairastavat sisutautia Pit
källisten sairauksien kanssa minulla
ei ole kokemusperäisiä neuvoja an
taa mutta sen voin sanoa että se
kysyy huolellisen hoidon äidiltä että
lapset pääsevät parantumaan Po
jalle ei missään tapauksessa saa
antaa maitoa niin kauan kuin ulos
tus on vihreätä ja limaista Onko
lääkäri määrännyt hänelle' resiini
öljyä? (Castor oil) Se olisi tar
peen Parasta on antaa juoda joko
riisin keitto vettä tai ohran keitto
vettä johon on pantu vähän suolaa
Samanlaista vettä voi antaa myös
kin pikkulapselle rintamaidon ase
masta vähän sokerilla maustettuna
joka neljän tunnin kuluttua siksi
kunnes lapsi voi pitää rintamaidon
sisällä oksentamatta sitä ulos Var
muuden vuoksi Olisi kaikki juomave
si kiehutettava ja jäähdytetttävä sit
ten Onko lääkäri määrännyt po
jalle suoliston puhdistusta neräsuo
len kautta? Olisi hyvä laskea hie
man suolattua haaleata vettä (ei
lämmintä eikä kylmää) johon on
runsaasti pantu oliivi öljyä jota
saa kaikista ruokatavarakaupoista
peräsuolesta sisään noin kol
me tai neljä kahvikupillista Sitä
tehdessä tulee sairas asettaa vasem
malle kyljelle ja vesi laskea ruis
kusta hitaasti sisään (Ruiskujen
hinta on dollarista ylöspäin) Haa
lea kylpy pari kolme kertaa päi
vässä ja useamminkin olisi hyvä
kummallekin sairaalle Jos sairas
on liian heikko panna punkaan niin
voi pestä märällä rasulla sairaan
maatessa vuoteella mutta tulee kat
soa ettei sairas vilustu Ei myös
kään saa sairasta pitää kuumassa
sillä kylpyjen tarkoitus on kuumeen
poistaminen Alkohoolilla hieromi
nen tekee myöskin hyvää Ei saa
hieroa lujaa vaan helläväroen pyyh
kiä alkohooli yli koko ruumiin
Ja kun saira3 alkaa ottamaan ruo
kaa ei saa antaa liian paljon en
siksi On parempi että hänellä on
aina hieman nälkä kuin että jsyö
vatsansa pakkiin Maitoa ei saa
antaa ennenkuin se on kiehutettu
Lämpimällä ilmalla sisutaudin sie
menet kehittyvät maidossa pikem
min kuin missään muualla ja siksi
tulee varoa maitoa Olisi selvin et
tei lapsille antaisi kesän aikaan
maitoa muutoin kuin kiehutettuna
varsinkin farmilla
Sairaan hoitajan tulee muista
usein pestä kätensä kuumassa ve
dessä tai boorihappo-vedessä Astiat
tulee pestä kuumassa vedessä ja vi
ruttaa kiehuvalla vedellä Täytyy
noudattaa ehdotointa puhtautta kai
kessa Kärpäsiä tulee välttää sillä