N:o 32 Tiistaina elokuun 7 p:nä SIVU VIISI vanhemman sanoi hän voin helpom min jättää kv'" iv c jo viiden neliä vaan sylilastaan ei hän voi jättää ei mistään hinnasta — Sano koon maailma mitä tahansa — ja niin hymyilevänä hän makasikin arkus saan pieni poikansa rinnallaan ikään kuin sanoen heille te ette uskoneet minun kärsivän vaikka minä tuskissa ni kiemurtelin teidän edessänne oli liian ontto tuo lohdutus että kyllä sinä paranet kuin koitat tehdä työtä että ajatuksesi vaihtuvat vaan nyt näette tuo ontto lohdutus ei voinut antaa minulle parantumisen toivoani takaisin vaikka koetinkin tehdä työ ni niin se oli turhaa sen minkä olin menettänyt sitä en voinut saada takaisin ja siksi annoin pois elämäni ja äidin rakkauden oikeudella otin minä sylilapsen! mukaani nyt saatte sääliä minua jos tahdotte nyt saatte tuomita minua jos tahdotte minä olen nyt sen rajan toisella puolen johon teidän saalinne lai arvostelun ne ei enään ylety Niin juhlalliselta näytti tuo suuri suru saatto ja myös Juhlalliselta näyttivät nuo lukuisat kukkaseppeleet jalka lask&ttiin vai najien arkulle vaan miten tyhjältä tuntui tuo osanotto kaikki kuin tiesi että tuo kaikki on liian myöhäistä heidän siitä tunteakseen Niin myö häistä nyt on sääliä ja ajatella jos minäkin olisin niin tai niin tehnyt tai niin eli niin puhunut ehkä se olisi voinut luoda häneen uutta toi voa tai ainakin ehkä se tai se olisi huojentanut hänen raskasta taak kaansa Niin siitä kaikesta on nyt liian myöhäistä puhua tai kirjoittaa uhri on nyt jo mennyt ainoa mikä enään olisi toivottavaa on se että tämä tapaus olisi kuin varoitukseksi jälkeen jääneille On niin surullista tietää että tämä on jo toinen sa manlainen tapaus samalla paikkakun nalla ja niin lyhyen ajan sisällä Edellisellä kerralla vietiin hermotau tia sairastava nainen hullujen huo neeseen vaikka hänellä olisi ollut kylliksi rahaa että viedä hänet mak sulliseen hermotautislen parantolaan jossa ehdottomasti on parempi mah dollisuus parantumiseen mitä valtion vapaassa hullujen huoneessa on jo tieto siitä että on vaan ollutkin hullujen huoneen asukas murtaa ylös nousemisen toivon sillä ensimmäisen tilaisuuden sattuessa ollaan valmiit sanomaan "oli miiä hänen puhees taan on taikaa hän on ollut hullu jen huoneessa ja on kai vieläkin vä hän vialla" Ja ei kukaan voi ku vailla miten tuo voi karvastella ja miten se voi lamauttaa elämän ha lun tuo vaikuttaa äärettömän louk kaavasti silloin kuin ei henkilö to dellakaan vielä ole aivoistaan vialla yhtämittaisesti joskin hermosto on niin tyyni loppuun kulunut ettei voi täydellisesti joka aika määrätä ja hallita tunteensa purkauksia Tämä katkera tieto mursi tämänkin tove rittaren elämän toivon joka kävi sel ville hänen 2 kuukautta ennen kuo lemaansa kirjoittamastaan testamen tistaan hän kuin silloin jo aikoi an taa elämänsä pois ottamalla myrk kyä kuin hän taiusi minne hänen tautinsa hänet hiljalleen johtaa ja hän tahtoi paeta kärsimystä ja tus kaa vaan kuii se toimen henkilön avulla tuli estettyä sillä kertaa niin muutti hän paikkakuntaa ja yritti uudelleen tehdä työtä vaan on tur haa luulla että työ yksin voi paran taa hermoston silloin varsinkaan kuin alituinen yhtämittainen työ juu ri on kuluttanut hermoston niin tyystin ettei enään voi mitenkään hallita tunteensa purkauksia tauti voitti hänet taas hetkeksi ja niin lähetettiin tieto omaisille jotka ko valla työllä ansaittuja rahoja sääs täen veivät hänet valtion vapaaseen hullujen huoneeseen siellä 6 viikkoa kärsittyään onnistui hänen antaa elä mänsä pois omaistensa suureksi su ruksi Niin turhalta kuin tämä kirjoitus tuntuneekin joidenkin mielestä olen kuitenkin tämän kirjoittanut en tar koituksella tehdä itseäni paremmaksi muita tai ajatuksella että ah te tomppelit ja hitaat sydämissänne uskomaan toisen kärsimyksiä vaan olen sen rehellisesti ja tarkoin pun niten koittanut kirjoittaa etten louk kaisi ketään sillä todellakaan en tiineille Sodan alussa tein ponsieh- häntä kurkusta Suureksi ilokseni sai tahdo tällä kirjoituksellani ketään clotuksen Penn lainlaatijakunnassa sotamies sen minkä hän ansaitsi ja loukata ainoa mikä on tarkoitukseni että Yhdysvallat kieltäisivät sotatar- sairasvaunut kulottivat hänet pois" ja toivoni on se että jos tämä to- peiden viennin Europaan Sanottiin: "Kun olin puhumassa näin että tuli della voisi olla ohjaukseksi vastai- "Maurer annamme hyvän sodan jat- on irti Park Squarella (missä sos- sissa ja jos tämä tapaus voisi antaa kua vaan sillä nyt meillä on tilai- puolueen virasto sijaitsi) Siellä oli- neuvoa vastaisuuden varalle että mi- suus tehdä rahaa" Ponsiehdotusta vat sotilaat tunkeutuneet puolueen ten hermotautia sairastavaa henki- el hyväksytty Näin jo silloin mihin virastoon lyömällä ovet rikki rikko- löä olisi hoidettava sillä jos mikään suuntaan ollaan kulkemassa jos so- neet huonekalut ja kaikki syytäneet niin hermotautia sairastava aikaili- tatarpeiden vienti liittoutuneille sai- kadulle ja sytyttäneet tuleen Kun mistä on vaikea hoitaa sitä kuin pi- Iitaan jatkua Sitten alkoi tässä jälkeenpäin menin katsomaan viras- tää hoitaa kuin pientä lasta vaikka maassa se varustuneisuus agitatsioni toa niin kaikki mitä 'oli kuvista jä- hän todellisuudessa ymmärtää kaikki Vastustin sitä kaikella voimallani lellä seinissä oli toisessa päässä huo- niinkuin aikuinen ihminen ainakin Kävin kuusi kertaa Washingtonissa netta sijaitseva Abraham Lincolnin Ja yleensä muutenkin jos voitaisiin D C viemässä vastalauseita sitä kuva ja toisessa päässä Karl Marxin enemmän ymmärtää miten paljon vastaan Kahdesti kävin senaatin Eivät tietäneet kulta Karl Marx oli ihminen menettää silloin kuin hän komitean puheilla kaksi kertaa pre- luulivat kai Aappon isäksi" menettää toivonsa ihan tyystin ja jos sidentti "VVilsonin puheilla Kävin vastaisissa tapauksissa voitaisiin pa- sotilashallinnon jäsenten puheilla puhuja kertfj kotikaupunglstaan remmalla menestyksella lohduttaa ja Kaikki vakuuttivat silloin etta he Readlnglsta Penn Kertoi kuinka se luoda uutta toivoa toivottomiin ihmi- tahtovat varustautua rauhan säily t- ELSA' MANNER on saksalainen kaupunki ollen seas- PORTLAND ORE lamiseKsi eua jos ei ui sa muutakln kansallisuutta Kertoi duta min varmasti joudumme so- vlem enemmistön oIevan mennelden taan! Ja varustuneisuus paraatit vuosisatojen taikauskoissa riippuvia pian seurasivat jolloin jarjestymat- eUä jos hal]taussaattuessa kärryn- tömat tyoaiset saivat ensikerran firät kit!seviu on saatt0väki kovin surullinen sillä kitisemistä pidetään merkkinä että samasta perheestä pian kuolee useampia Tässä kau- jolla on poika Eräänä päivänä sa nomalehdet julkaisivat 'kuvan pojas ta ja kiitosvirren kuinka tämä poika Toisella viikolla lakkoutuivat tvö- maistaa pakollista värväämistä Hei- läiset Crown jauhomyllyssä sen joh- dät pakoitettiin työnsä menettämisen Anota että hoiiio orniottn n tunnin uhalla marssimaan paraateissa Jär- työpäivä otettiin pois Asia oli sillä jestyneet tyo aiset eivät menneet pungissa on eräs hyvin rlka9 mieg tavaiia eua mienet vaativat ja saivat massu en ueu mu mnc päivänsä lyhennetyksi kymmenestä Varustuneisuutta agiteerasivat kai vhrteksänn tuntiin Mutta kun neliä kenmoiset yhdistykset ja myös us- päivää oli tehty 9 tunnin työpäiviä konnollisetkin järjestöt — Jeesuksen ei 0(joUanut sotaväen nostoa vaan tuli määräys "supilta" että on teh- nimessä Sitten ostettiin liikkuvat mfinl vapaaehtoisena maatansa palve tävä työtä kymmenen tuntia päiväs- kuvat varustuneisuusagitatsionm pai- lenlaall Heti gen ja]keen tehtiin po sä Miehet tekivät lakon He olivat velukseen jasta kapteeni vaikka hän ei tien järjestymättömiä Joukossa oli enti- i-lra vaati nvt sotilas-ammatista enempää kuin nen Oregonin valtion sotilas ja myös- yt ollaan s°""Sn„ j n sika tähtitieteestä Ja hänet lähetet kin "foormanni" Myllyn "supi" ti- ?J a niennann sotaan Lu In ket- rmtamllan Banskaan lasi kohta kasarmilta joukon sota- 'm e'aan ktPi Inntti n Lnä ko? Ei vaan asetehtaalle kuulia tar- poikia lakkopaikalle ja muutaman kirjoituksen _ jossa sanotuin e a kastamnan_ Kai hsnelle pian anne minuutin kuluttua niitä tulikin kivää- Presidentti ci tahtonut sotaa teon- kunniamerkki urhoollisuudesta reillä asestettuina ja ilman päällik- f°fsi f tahtonu B°to tJffJl "Toiset rikkaiden pojat ovat ryhty- köä joten he olivat kokonaan myllyn tahtonut sotaa Kuka tahto ? Kansa haiitlksen palvelukseen yhden "supin" komennon alla Lakkolai- etta Jennaan sotaan! Hyvin vuosipalkalla ja he ovat va- sille annettiin ukaasi että on men- ™amn e eiut t gotapaiveluksesta Mutta köy- tavä joko työhön tai pois Kun lakkolaiset eivät totellee räsi "supi" sotapojat ampuma-asen toon ja antoi taas poistumiskäskyn Miehet eivät liikkuneet Silloin mää räsi "supi" ampumaan ja tappamaan sanoen että miehet ovat kaikki i w on men- " " !„„ „„„„„! t™ paat sotapalveluksesta Mutta köy- paikalta nut' Bin? m J00" tta "Xi? I s? ' hien Pojat eivät saa näitä hallituksen £t mää- fressln klr¥l- pol ° h eHä ' töitä vaikkeivat tahtoisi yhtään palk- m o=on kosanomia joissa pyydettiin etla pi- ma-asen- „„ijKt „„„ irnirn aa täkää meidät pois sodasta Kuka siis on todellinen syypää siihen että Tulivat ne Pennsylvanian lainlaati sotaan jouduimme? Tämän maan jakuntaankin ja tahtoivat kumota johtavat sanomalehdet Edusmies 1a iaDsitvölait ia kaikki muut- ll ivaitvni i n ™ _ „iir _ TOiuiois niini „„i„„!„ taiioway un miiiija jjumacu nuu- ( n tvövfteji n t l e sanoivat m nul- vielä ole yhtään i w w -Iäistä iou- Pressissa' etta brittiläisellä rahalla lfJi e{VA nyt Maurer on sinun suu kossa mutta tämän opetuksen jäi- on °f ettu suorastaan 27 tämänkään rulItesi hetw koittanut Jos asetut keen niitä kvllä runeqa olemaan ?o slurlnta sanomalehteä ja etta sa- hallituksen taakse ja sanot etta timleTpSltio Xi M malta tahoIta kontrolleerataan sadan k!mnatat sotaa valkkapa slnun pitäisi Sl2Twtaita laukatta viidenkymmenen muun johtavimman „„ aikaa slllkea PennsyiVanin työ vaks joten miehe katso vat par- sanomalehden toimitustaktiikka Ta- väenjärjestöjen liiton ovet Ei ole haaksi poistua Tila Ile tuotHn iouk miUl toteaa 86 selkka' etta yli maan' soveliasta yleisön kuullen kerrata ÄStaTÄ j0htavlSSa sa"rae1diSsä fa tlT vasta"sta' Jonka home annoin - kureita mutta kahden päivän kulut- "u " " tt " ' se on siksi sopiva neiue Kysyin eua tua lakkoutuivat hekin kun työ oli """°""J"-"-"""- liian rasltasfa pivätlfä Bnnnnot niin n i 11 nnnr p?Ci nalioa nilkkaa viin nUvnt nAr tt T ' Duuiiooa ' miehet menevät sotaan täytyy ottaa paijoa paiKKaa Kuin olivat odotta- varten etta voisimme perustaa an- „ neet Sntiliiden Tviilln nHmätin inv Bu"' 'V'"'"" t ' „ naisia miesten tilalle ja naisten tilat itu sotuaiaen avuna nämäkin iak- sanvallan Europaan Kenelle? Mihin a„t„„ (1i„ff:!!! i„„„iii„ 7 „iia „ita kolaiset ajettiin pois ja nyt kuuluu maahan? Jos Englanti haluaa kan- ay yy teyttaa la a' 1 L™ ' f myllyssä olevan uusi kängi orjia sanvaltaa niin olisi kai se voinut minkätähden pitäisi nämä lait pan na syrjään? Selitettiin että kun vastasin No aijotlto sitten asettua Jotka tvvtvvät tekemään bvmmonon I" i „itt„„ hallitusta vastaan jsn Aijon aut- - -„„_ „„llJ1l1i aeii uci uaiaa u nuuau ouiuii muni „ Toi r-ln LtU taa hallitusta Miten? Kun Tnioliiä tunnin tvnnm via mnVitjPinnf f n fin „ o Roizo tilaat nitäväl- valitin Pftnivnf „Hot "iömrt11 p "f ' otetaan pois teollisimdosta niin otet völäise tute or ain' rt ha? hlir p 'Saksaan Ja Itävaltaan? Jaa jos me- takoon kPaikkI rikkaat laiskottelijat ja lyoiai&et tuie oijam rauiiaa häiritse- nemme tanoamaan heille kansanval- 1 lään Tlmnaa pikaa u-Uaiioiii l ~ „i„„ ia!„ pantaKoon ne tyonon pois menneiden """-" l mloBtpn tilnllp Minun AH vatiini el ja nayttaa ensiksi etta meillä on 0„enkaftn otet(u vakavalta kannalta kansanvalta kotona Kun kansamme- vaan pkieUiin eikkJni Sen slJaan hia pakotetaan sotapalvelukseen vas- HWin ne itiviu aivan sopivana tom tahtoa silloin on hau samassa Hb haluavat vhdelm pyynkägylIii mu tämä sota-aika James H Maurer Pennsylvanian lainlaatijakunnan jäsen ja saman valtion työväenjärjestöjen liiton pre sidentti nykyään sosialistipuolueen asemassa kuin mustat orjat olivat ka sota-ajan välttämättömyytenä puhujana puhui Arion haalilla viime „ T iltulT 1 Pyyhkäistä pois ne lait jotka me aulaa oi oua itu utrn [n i ii i(t oun sunnuntai-ilialla Hän alkoi puheen sa satiirilla tästä "vapaiden maasta" ja "urhojen kodista" ja jatkaen hän sanoi että viisi vuotta -sitten kävivät maan Kongressin pitäisi tutkia Itsen sä nähdäksensä kuinka moni sen jäsenistä omistaa terästrustin osak keita Se kukaties! selittäisi minkä- ™K ' 7 w! 6 r Se" U°" tähden useat heistä äänestivät sotaa jalla etta jos Wilson valitaan niin elinkustannukset alenevat Elinkus tannukset olivat koko korkeat sil- Nyt ovat ne sanomalehdet jotka puhuvat tottuutta sensuroitu Kansan- monien vuosien katkerilla taisteluilla olemme saavuttaneet Ja minkälai nen on so kansanvalta joka täytyy lasten verellä voittaa? Lapsiuhreil la ostaa? Voi jos te naiset valtanne tietäisitte! Jos minulla olisi voima järjestää teidät niin ensiinäiseksi sanoisin minä teille: älkää ainoata- loin mutta nyt ne ovat paljon kor- kokouksia on sensuroitu Luulisi et- kaan lasta maailmaan synnyttäkö en- keammat Vuosi takaperin kävivät tä jos kerran ollaan sodassa kansan- nenkiun miehet ovat tehneet maail- demokraatit vaalitaistelua sen nojal- yalian puolustamiseksi niin siitä ha- lla" ™th™ mahdolliseksi la„ etta "WlIson Pi meidät sodasta luttaisiin avointa keskustelua kaik- Te union mip]wt nainakna nip enl amme" ja Wilson taas' valittiin kiaiia Mutta matkallani San Francis- jo™ ™ Thtomiehen sima tovossa että pysyisimme edel- cossa näin yleisillä paikoilla varo- nP "ovat tämän sodan kannTttaii" leenkm sodasta erillämme mutta nyt t uksia joissa sanotaan: älkää kes- nfm Teidän paikkana olisi vank ' "mrCl mme novat' että knstelko sodasta Ei enää sallita lÄeÄ Zenp teensä on t " SonSn j f Jl a PUOer ed6S kesku8tela 8iila- KaikkI SenfS("-" rikollista Sillä tämän sodan ja mi- „- °nn1 tl takm- UUS1 Vf'" roimistoimenpiteet todistavat etta itarlstlsen agitlltsioni„ pSgtarkoit8 he? sano pulu ja taa en usko 80dan kannattajilla on jotam salat- tässä maaasa on 8e et'ta perustaa "kunnot Sa' k mtammun tavaa jota he eivät halua saattaa maahan sotiasvalta Ja silloin kun X ZwTom Z% nmSIt "Sk°a: kansan tiet°°n- se valta on kyllin vahva murska- nn pelkään etta se lopulta tappaisi a taan teidän taloudelliset järjestönne Silloin kun sota alkoi Europassa hanparaadista' ja lippujen repimises- rÄlÄÄ varoitti presidentti tämän maan kan- tä Commonilla josta olemme jo en- J XukMenne saa pysymään puolueettomina ja koe- nen lukeneet Mainitsen tassa vaan A™ ° tlTs ette nvt Ä lettiinhän sitä olla puolueettomia pari tapausta hänen kertomukses- f'™ a n[l nS Mtta Morgan ja kumppanit eivät taan: "muutaman jalan päässä mi- ' ta sUa Mutia taÄ olleet puolueettomia He kulettivat nusta marssi nainen kantaen lasta ™ 8 (a"a ta!s e"a' v talse kaa ruokatarpeita ja sotatarpeita liittoa- sylissään Tuli sotamies ja kuristi "'"ti kuten kunnon kansalaiset