SIVU KAHDEKSAN
Tiistaina helmikuun 13 p
uhrautuvaisuus tulevaa sukupolvea
kohtaan
Siis tunnuslauseeksemme veljet ja
siskot: "yksi kaikkien ja kaikki yh
den puolesta" Silloin meillä on
jotakin toivoa eikä ole ijankaikki
suudesta odotettava uuden päivän
Koittoa!
Toveruudella PEKKA
NORVVOOD MASS
S s o käsityöseuralla oli tammi
kuun 18 päivä vuosikokous ja valit
tiin virkailijat puoleksi vuodeksi
Kirjuriksi Agda Vauhkonen vavalle
Anna Hukkila ja kokoonkutsujaksi
Miina Aaltonen
Naisten päivää päätettiin viettää
sunnuntaina 25 päivä helmikuuta
johon puhujaksi valittiin Esther Sil
lanpää ja pyydetään näytelmäseu
ralta kappale ja ensi kokouksessa
laaditaan paljon arvokasta ohjelmaa
vielä Päätettiin tilata Toverittaren
naistenpäivän numeroa 100 kpl jotka
jaetaan vapaasti niille jotka eivät vie
lä ole Toveritarta tilanneet Sisään
pääsy on vapaa kaikille Toivotaan
haali ahdinkoon asti täyttyvän ylei
söstä Ompeluseuralla oli iltama 25 päivä
tammikuuta ja onnistui hyvin Ikä
vin puoli oli se kun oli niin vähän
yleisöä syystä kun ei oltu ilmoitet
tu Raivaajassa rahastonhoitaja kun
cill linnoittanut ilmoituksen lähettä
misen ajoissa vaikka kirjuri oli sen
' -anelle antanut jo kokouspäivänä
joten syy ei oliiit iltaman toimeen
panijoissa vaan osaston virkailijoissa
Toivotaan ettei tällaiset unohdukset
uusiinnu
Ohjelmaa oli aluksi soitettiin gra
inophonilla soitettiin muutamia lau
t kappaleita yleisöä odotellessa Soit
toa pianolla Hanna Saloselta runo
allekirjottaneelta ja tervehdyspuhe
Alma Lähdemäeltä Tilaisuutta var
ten harjoitettu sekakööri lauloi kaksi
huilua ansiokkaasti toveri J Vaihe
kin johdolla Esitettiin kuvaelma
'Usko Toivo Hakkaus" pukutanssi
ja kupletti jonka esitti Anna Rin
dell koko hauskasti Sen jälkeen
oli oikein repäsevä tanssi viulun ja
uianon soiton mukaan johon yleisi)
näytti olevan erittäin tyytyväinen
21 p tammik vietettiin Pietarin
verisunnuntain muistojuhlaa liet! mi
llisten haulilla eri kielijärjestöjen
kesken joka tilaisuus muodostui mah
tavaksi agilatsiooni tilaisuudeksi Oli
ielmaa suoritettiin monella eri kie
lellä: yleisöä oli noin 1 noo vaiheilla
Ja suuri määrä sai palata ovelta ta
kaisin kun ei mahtunut sisälle ol
lenkaan A 1X0 H
VVEIRTON W VA
Ei meillä ole mitään erikoisempaa
kerrottavana maailmalle näin joulun
jälkeen kuten on monella muulta
paikkakunnaita kuten esiin Mones
senin poikamiesten iltamat ym suu
renmoista Täällä vaan rehoiltau sulakapakoi
hiinen täydessä kukoisl uksessaan ja
surullisinta on se että suomalaiset
kaan eivät täällä pidä silä häpeä
nääu ettii näissä pahepesissil rype
vät Ne ovat aivan yhtä mieluisia
perheen isille kuin poikamiehillekin
ji usein ei vaimo ja lapset tiedä
vuorokausiin missä isä aikojaan viet
tää Eikä milloinkaan tiedä milä
siellä hiinoliaudoissa voi tapahtua
josta tuoreimpana tapauksena meil
le on Matti Hautamäen kuolema
Varma asia on se ettii jos ei hiin
olisi ollut ahkera kapakassa kävijä
ja kortin pelaaja niin ei hän olisi
tullut läpiamniutuksi
Onhan täällä kyllä STY toimin
nassa mutta paljon olisi vielä kor
j uimisen varaa ennenkuin oltaisiin
sillä tasolla mihinkä sosialistinen
maailmankatsomus meitä johtua
Kyllä olisi paljon kunniakkaampaa
loimia viillän ripeämmin osastossa
ji heittää ala-arvoiset ja häpeälliset
hommat pois
On täällä sentään otettu pieni
edistysaskel Onhan meillä nyt jo
täydessä toimessa hiljan perustettu
osuuskauppamme ja näyttääkin aina
kin alku hyvin lupaavalta Kun vaan
nyt edelleenkin lullistamme että o-
suuskauppa on meitä varten ja yh
teisymmärrys kestää niin menestyy
se edelleenkin
SIVUSTAKATSOJA
GLENDEN BC CAN
Tämä Glenden on pieni maanvilje
lysseutu Suomalaisia asukkaita on
toista kymmentä perhettä Mitään
ylileisp rinnöitä ei meillä ole Siilien
tietenkin on suurempana syynä väliä
luki:is'iiiiemiuL vaikkakin enemmistö
meistä on suosiollisia työväestön e-di-i!vsi)vrlinyksille
ja joltakin kuu
luukin jäsenenä Sainion Armin s s
osastoon
Salmon Armin osasto on päättänyt
pitää oikein hauskat naisten päivän
iltamat tämän helmikuun 24 päivä
ja arvatenkin muijat koettavat saada
sellaisen ohjelman että se tulee tar
koitustaan vastaamaan Myöskin o
sasto päätti tila ia Toverittaren nais
ten päivän numeroa joita sitte jae
taan niille joille ei vielä tule tuota
kaikille tarpeellista tiedon tuojaa
sillä toivottava asia olisi se että
Toveritar löytäisi tiensä jokaisen työ
läisnaisen kotiin Ja minun toivoni
olisi että me pian saisin me lehtem
me laajemmaksi niin että siinä olisi
tilaa kaikille meidän työläisten niin
tärkeiPe elämän kysymyksille jotka
viime kahvijutuista huomasin että
täytyy tilanahtauden takia lakkaut
taa Ilmat ovat olleet pitemmän ajan
oikein vanhan maan Lapuan malliset
pyryä ja pakkasta että on siinä far
marin tummutkin saaneet hikoilla
kuin näin talvisena aikana täytyy
naisten kaikki eläimet hoitaa miehet
kun ovat ansiotöissä Kyllä se työ
läismi'i"ii saa kantaa päivänsä kuor-
liiar ja helteen satoi tai paistoi
Saksalaisia ilmalaivoja vieraili
täällä meidän pienessä farmikylässä
viime kuussa kolme eri kertaa joista
on tiputeltu ci mitään räjähdyspom
meja vaan reippaita farmarin alku
ja Mrs Victor Millille tytön ja
Mrs G Hiilille ja Mrs G Laitiselle
k laumallekin reippaan pojan Luulta
vaan on me Keisarina nyvar rau
han rrtvcei - kun niin tuhlaavainen
oli poikien suhteen
Pois muuttaneita Suomalaiset poi
kamieliet ovat muuttaneet muille
markkinoille melkein kaikki Enin
osa on mennyt Yhdysvaltain puolelle
sihen arvatenkin ollen suurimpana
syynä pelko pakollisesta solaan jou
tumisesta Mutta suo siellä vetelä
täällä Mihin voi työläinen nyky
maailman aikana paeta kapitalismin
verta himoavilta kynsiltä sillä kalk
kisiinhan niitä työläisiä murhataan
Moni poika on saanut verensä vuo
dattaa tämän riistojärjestelniän ve
risellä teoilisuusareenalla näinä ju
maloit uinti rauhan ja hyvinvoinnin ai
koina Ja mitä sitte nyt kun kaikki
sivistyskansat murhaavat toisiaan ra
hamiesten vaiian ja voitonhimon tyy
dyttämiseksi että täytyy huudahtaa:
Voi maailmaa pahennusten tähden
Mutta ei meidän sorrettujen silli
tarvitse heittäytyä toivut toimintoon
vaan meidän on sitäkin uut lerammin
raivattava valoisampaa tulevaisuutta
nousevalle sukupolvelle joka on saa
vutettavissa työläisten tietoisuuden
heiääinison kautta ja siitä johtuvasta
suuresta voimasta sosialismin kautta
Toveruudella MAIJU-TÄTI
RED GRANITE WIS
On sifi taas aikaa pistää Tove
rittareenkin pieni pätkii paikkakun
nan kuulumisin siliä aina sitä leä
deslä haluaisi nähdä jotakin oman
paikkakunnan tapahtumia Sanon en
sin etlii ilma on hirveän kylmä ja
paljon lunta ettei tahdo huoneesta
ulos päästä Tällaista talvea ei ole
miesmuistiin Uiällä nähty ja se epä
tapainen ja kylmäiima on sellaista
joka tuo mukanaan kaikkia tauteja
varsinkin lapset siitä kärsivät
Täällä kiivi kuolemakin toverien
keskuudessa vieden muassaan toveri
Matti Kärjen kolmannella viikolla ole
van tyttären Julia Pauliinan joka
syntyi 15 päivä tammikuuta 191"
ja kuoli saman kuun 31 päivä joka
toverijoukon seuraamana vietiin vii
meiseen lepoon 2 päivä helmikuuta
_Surun ja murheen murtamina jäivät
pienokaista muistelemaan vanhem
mat ja yksi sisko Kepeät mullat
pikku tytön haudalle
S s osastolla oli ylimääräinen
kokous 28 päivä tammikuuta jossa
annettiin evästyksiä edustajalle K
Sulanderille keskipiirin edustajako
koukseen ja myös Työmies Kust-yht
vuosikokoukseen S HARJU
NEW CASTLE VVASH
Nyt piirrän taas vähän kuulumisia
täältä meidän kotikylästä että ei
toverit toisilla paikkakunnilla luule
että täällä ei toimita ollenkaan Kyl
lä sitä koetetaan täälläkin toimia
vaikka se on tosin kyllä huonoa
kun ei meillä ole itsellä haalia Tääl
lä on ainoastaan yksi haali koko
paikkakunnalla Sen omistaa suoma
lainen veljeysseura Siinä sitä on
toimittu se mitä on ollut tilaisuutta
vaan kun se on ainoa haali niin se
on aina niin kiinni etta ei sitä
tahdo saada kun sitä käyttävät
kaikki kansallisuudet mitä täällä
neet iltamia ja huveja aina kun
on vaan olemme me sentään pitä
on tilaisuus sen myöntänyt
Ja nyt taaskin on jotain suurta
tulossa! Tämän kuun 17 p:nä tu
lee olemaan suurenmoiset naamio
huvit Silloin ei pidä kenelläkään
omaa naamaa näkymän Siellä tul
laan myöskin jakamaan kolme pal
kintoa aistikkaimmin puetuille ja
siellä 1 tule hauskuus puuttumaan
sen voin vakuuttaa Siis siellä ta
vataan! Tervetuloa kaikki väriin ja
kansallisuuksiin katsomatta
KIRJEENVAIHTAJA
HOQUIAM VVASH
Tervehdän ensikerran tänä vuonna
Toverittaren lukijoita ja toivon tar
mokasta taisteluintoa kaikille!
Naistenpäivä lähenee! Toivon että
joka paikassa niissä on osasto vie
tettäisiin tätä päivää ja tehtäisiin
agitatsienityötä ja kehitettäisiin ni'tä
tovereita jotka eivät vielä ole mu
kana ja samalla levitettäisi naistenpäivä-numeroa
joka paikkakunnalla
että saataisi siten lehti levenemään
joka sopukkaan ja koettakaa joka
paikassa saada Toveritarelle uusia
tilauksia
Naistenpäivää vietetään täällä 24 p
helmikuuta Siellä on paljon arvo
kasta ohjelmaa nävtöskappale ia pu
hekin tulee ia paljtn muutakin oh
jelmaa Koettakaapa naiset silloin
saapua Ahjolaan viettämään omaa
päiväänne
Näytelmäseura näyttää Ahtolassa
IS p helmikuuta "Aatteen voiman"
Silloin rientäkää kaikki Ahtolaan
Se on kerrassaan hyvä ja kotsomisen
arvoinen
Toveritar Laina Sund kiivi Saksas
sa 1 p:nä helmikuuta ja toi tulles
saan 9 paunan painoisen 1 ytön-tylle-röu
Äiti ja tytär voivat hyvin Ol
koon onneksi!
Toverillinen tervehdys!
ALINA
PORTLAND ORE
Ompeluseura on päättänyt pitää
hauskat vanluinnuuin tanssit tk 14
p hyvän soiton säestyksellä Oviraha
on 23 senttiä kaikilta Omatekoiset
leivokset on syötävällä kahvin kans
sa Nyt te naiset joille oma asia on
vähänkään kallis ja selvä älkää an
tako kerääjäin mennä ohi saamatta
tilaustanne Huomatkaa että ne jot
ka eivät tilaa Toveritarta menettävät
siinä paljon Toveritar on ainoa
naisten lehti tämän maan suomalais
ten Ie:kuud2ssa jossa naiset puhu
vat omista asioistaan asiallisesti
Muistakaa että naisten kehityskulku
ehdottomasti vaatii naisten ilmotusta
omaan asiaansa sillä me naiset ky-keie-iiiiie
nousemaan omille jaloil
lemme vain omintakeisen toimintam
me avulla Siis mieti sisko uhraa
edes yhtenä iltana ajatuksesi Tove
rittarelle Jes teet sen niin varmasti
tahdot luopua yhden dollarin koli
kosta ja tilaat itsellesi Toverittaren
koko vuodeksi Täällä on paljon vielä
joille ei tule lehti tällä paikkakun
nalla Tänne tulee ainoastaan 1 To
veriini ia Ajatelkaas sitä! Minä olen
luullut että jokaiselle naiselle tulee
Toveritar mutta ei näytä numerot si
tä Kaikkia puoluelehtiä saa tilata
ida Frilanderilta hän kyllä täyttää
velvollisuutensa
Sekaköörin laulut kannattavat mai
nita sillä niiden joukossa on useita
uusia kappaleita luokkahenkisiä jois
ta "Orjain laulu" on kerrassaan re
päsevä ja "Barrikaadi-marssi" y m
suurempia köörisävellyksiä jotka ky
syvät nuoren köörinime voimia Mut
ta sillä alikeralla ja yksimielisellä
työllä jota kööri on jatkuvasti teh
nyt voidaan odottaa parhainta on
nistumista ensi konsertista Sitten
vielä on mieskuoro joka on äänien
sä puolesta ehkä paras koko länsi
rannikolla Se esiintyy useammilla
lauluilla ja loppujen lopuksi esite
tään laulunäytelmä Laululintunen
Konsertti 18 p helmikuuta laulu
seuran ja soittokunnan yhteinen Se
tulee olemaan parhain naiitintotilai
smis mitä vielä koskaan on ollut
Portlannissa Ensiksikin soittokunnan
ohjelmassa on kappaleet "Poet and
peasant" ja "Iii Dronadora" jotka
kumpikin tekniikkansa puolesta ovat
vaikeimpia mitä torvisoittokuntien
ohjelmista löytyy Sitte sopii mainita
myös "Suomi Potpouri" joka on
kaunis Suonien nousulaulu juuri pai
nettu tässä maassa Yleensä on soit
tokunnan koko ohjelma valikoitu Ti
kettiä saa lauluseuran jäseniltä etu
käteen 40 sentillä Ovella maksavat
pääsyliput 50 senttiä Täyttäkää siis
haali ääriään myöten ja palkitkaa si
ten heidän vaivannäkönsä ja sanokaa
tuttavillenne että liekin tulevat Siis
tämän kuun 18 päivänä
Jauhaa pyörii pyörii jauhaa se
nuoren myllärin mylly Kaikki jau
hattamiset kuuluu valmistavan hei
mlk 25 päiväksi kello 8 illalla Äl
kää siis unhottako että silloin esitetä-"
n tuo Maiju Lassilan huvinäytel
mä: "Nuori mylläri" Kenenkään ei
pitäisi menettää tuota hauskaa het
keä Olen varma ettette kadu tuloan
ne Pääsykin on siksi kalpa ainoas
taan 25 senttiä etukäteen ja 35 sent
tiä ovelia Lippuja saa etukäteen
Verner Arosen f?) kaupasta idän puo
lella ja Jahiiar Jaakkolan kaupasta
pohjoispuolelta Ostakaa ajoissa pää
syliput Kaikki sinne ja tervetuloa!
Helmik 10 p on jotain uutta! Po
jat kuuluvat laittavan mukavan lans-si-illatsun
hyvällä soitella ja tikettiä
myydään etukäteen 50 sentillä ja o
vella 75 sentillä Tytöt pääsevät va
paasti 11 p:nä on rusetti-iltama naalilla
Sisiänpääsy on vapaa mutta sen
sijaan täytyy viedä rusetti jotta saa
tuoda miehet ja nainet
LOVIISA
VVAUKEGAN ILL
E s osaston käsityöseuran kokouk
sessa 25 p tamniik m m keskustel
tiin myyjäisten pidosta (arpajaisia ei
kaikeli ole lupa pitiiä — Lat) ja pää
tettiin että tullaan käsityöseuran toi
mesta hommaamaan myyjäiset tou
kokuun ajalla Kaikki joiila on tiiltä
tehtävänä olisivat hyvät ja valmis
taisivat ne ajoissa Näistä myyjäi
sistä tulee ennen kuulumattoman suu
ret ia sent 'Ainien vaaditaan kaikki
osaston naiset toimintaan niiden val
mistamiseksv Päätettiin ottaa työn
alle isotöinen täkki johon kerätään
osaston jäsenien nimiä ja sitten neu
loimin ne siihen ja osaston talon
kuva keskelle Muistakaa että kaik
kien osaston jäsenten nimet löytyy
tiies-a täkissä Nimensä saaminen
tuohon läkkiin maksaa 10 senttiä
hengeltä
Naisten päivän komiteaa evästet
tiin lujaniaisesti ja voin sanoa että
kyin saamme viettää nsulintorikkaan
illan helmik 25 p Kappalekin jon
ka näytelmäseura lupautui esittä
mään sanottuna päivänä on hyvin
sopiva sillä se en "Kansan Nainen"
Haukka on se joka ei saavu kaalille
helmik 25 p keiio kaksi jälkeen
puolen päivän Juhla kestää kello
kahteentoista viiliä illallisloman an
niimme ja onlian meillä myöskin hy
vä ravintola Siis tei vetuioa läheltä
ja kaukaa!
Ihanneliiton herättämisestä keskus
teltiin kokouksessamme ja vietiin sii
tä evästys osaston kokoukselle koska