Tiistaina 14 p marraskuuta SIVU SEITSEMÄN KIHilfSiliESiöEiiBiliiiliiiSniEi! Minkä nuorena oppii 3 sen vanhana taitaa a mi a fiaijiaiirBHaiKKisiiiHim No 46 IS fl S W 'H itaran wm%m HOQUIAM WASH Maankiertäjän uupunut henki he rää — olen väliin iloinen väliin synk kä kuin uhkaava ukkospilvi Elämäs säni olisi paljonkin kertomista niis tä synkistä miksi minusta on tullut tällainen maankiertäjä "hoopo" täl lainen ihmisten kiusa viides pyörä yhteiskunnan ajopelissä Elämäni on ollut taistelua lapsuudesta saakka Petoksen katkerista maljoista olen saanut jaanoovan sydämeni juottaa Olen kasvatettu kurituksessa ja "her ran nuhteessa" "Pyhä viha" jonka alaisena olen täytynyt elää on syn nyttänyt sydämessäni katkeruutta ja vihaa joka ei lähde niin vaan pois kuin maahan pistetty keppi Sen tie tää jokainen miten kovuus ja huolet paaduttavat kasvavan nuoren mielen Sitten juolahti mieleen lähteä pois kotoa ja niin minä läksin maailman liukkaita polkuja kiertämään Toivo rikkaana olen pienellä paatillani sei lannut monet väylät yhä kauemmaksi synnyinmaastani Saavuin tänne vil liin länteen palkkaorjuuden maahan Sittemmin olen kerran tehnyt "huvi matkan" vanhaan maahan palannut taas tänne kierrellyt ympäri Ameri kan ja tullut jälleen tänne suureen länteen Olen hikoillut kaivannossa ja iha nat toiveet elämästä ovat kukistuneet palkkaorjana ollessa sillä kaikkialla vaikka mihin työpajaan olen muutta nut on aina sama orjan työ Tiedän jo kirota orjan osaa! Minulla on kaipuu parempaan elä mään ja se kai se oli joka sai minut jo varhain nuoruudessani lähtemään vieraille maille näitä kurjia polkuja kulkemaan Outoja oloja kohden olen minä juossut kuin joki joka juoksee mereen tahi pilvi joka kiitää tuu len tietä Heinäkuun 28 p 1914 kävi eloni taivas synkkään pilveen ollessani työtä etsimässä Californiassa Raha ton kun olin otin "kripoihin" kiini ja yön pimeydessä putosin alas ja jalka joutui pyörän alle — nurja oik ku otti minut leiickipallokseen Sen jälkeen olen vuosikausia maan nut sairaaloissa saamatta edes kun nollista lääkärin apua Olen jo- ki ronnut syntymäpäivänikin Mutta vihdoinkin olen huomannut sen sei kan että nämä elettävät päivät ei vät huokaillen parane ja surren tule vat ne aina hämäreinmiksi Maail ma ei saa olla mikään surujen ja murheiden laakso Työläistöverini avulla ja lämpimäl lä luvalla on lähetetty listat ulos ja olen saanutkin jo lääkärin apua kin joten olen jo niin tuurissa luu loissa että eloni voimat vielä palaja vat En tiedä kuinka kiittäisin kaikkia avustajia mutta nöyrimmät kiitokse ni tahdon heille kaikille lähettää Toveruudella teidän Oskar Jussila TYÖLÄIS-ÄIDIT JA PERHEPALVELIJAT Uskomme että enemmistö palve lustytöistä varsinkin suomalaisista palvelustytöistä on siksi valistunut ta väkeä että he ymmärtävät antaa arvon itselleen ja omalle luokal leen ja tietävät että juuri työväen luokka korkeimman kunnioituksen ansaitsee ja että yksi kansallisuus ei ole toistaan halveksittavampaa Poikkeustapauksia palvelustyttöjen keskuudessa jo meidän päivinämme lienevät ne tytöt jotka pitävät "her roja" niin korkeassa arvossa että luulevat "herrasväen" palvelijoiden kin olevan parempia kuin muut ih miset Heidän vikansa on se että eivät tiedä sen paremmin ja ovat siis ai van samallaisilla käsityksillä varus tettu yhteiskunnallisissa asioissa kuin ovat ne työläiset jotka aina vaan äänestävät itsellensä herroja joita saavat palvella sen sijaan et tä kunnioittaisivat itseään niin pal jon että äänestäisivät oman puolu eensa sosialistipuolneen valtaan ja lakkaisivat palvelemasta "herroja" ja sen sijaan palvelisivat itseään ja toi nen toistaan Eivät valistuneet palvelustytöt hal veksu työläis-siskojaan Minulle ker toi palvelija joka oli palvellut- her raskaisia ja sittemmin palveli mi nua työläisäitiä että nyt enään ei hän voi mitenkään mennä herrojen orjaksi vaikka kuinka korkeata palk kaa saisi Paljon parempi on tehdä työtä vertaisilleen kun saa ihmisel lisen kohtelun ja saa olla vapaa Emme voi syyttää palvelustyttöjä jos joku heistä tietämättömyydes sään luulee herroja paremmaksi mei tä työläisiä sillä sitähän meille on vuosituhansia päihin päntätty Sen sijaan tarvitsee levittää valistusta niin palvelustyttöjen kuin muidenkin työläisten keskuuteen Parhaat va listusvälineet ovat työväenlehdet kir jallisuus ja työväenjärjestöt ja osuus toiminta Hy(vä palvelustyttöjen va listaja on jonkinmoinen järjestetty yhteistoiminta palvelustyttöjen kes ken — Toim Jos minäkin rohkasen mieleni ja piirrän muutaman sanan Ensin ter vehdykseni kaikille Toverittaren lu kijoille ja kannattajille yli maailman täältä Toverittaren syntymäkaupun gista Portlandista(?) Minulla olikin eräs asia joka kos kee meitä työläisnaisia josta luin ja myös olette kaikin lukeneet kirjotuk sen Toverittaresta numerosta 42: "Nyt olisi perhepalvelijoiden aika järjestyä" Niin todellakin olisi nyt aika jär jestyä ja valvoa itselleen parempia olosuhteita sillä nyt on tilaisuus katsoa parastaan jos todellisuudessa on palvelijattaria niin vähän niin kuten numerot Toverittaressa näyt tävät Minä kyllä uskon sen että niitä on vähän nyt ja on ollut aina sil loin kun me työläisäidit joskus tar peen sattuessa haluaisimme saada apua niin ei ainakaan suomalaista tyttöä saa sillä suomalaiset tytöt ovat "haituunia" ja samalla niin ajat telemattomia että halveksivat o massa asemassaan olivia siskojaan jotka heiltä joskus pyytävät apua rahan edestä niin ei saa millään hinnalla Olen sen itse kokenut heikkona ollessani ja myös eräs mi nun naapurini oli hyvin sairas ja olisi myös tarvinnut hoitajan mutta useita päiviä hänen täytyi olla ilman vaikka tyttöjä oli paljon jouten Mutta he olivat siksi "pisiä" että ei vät kerinneet työläisäitiä hoitamaan f maitta' sattui onni Tuli "tyttö juuri Suomesta sellainen hyväsydäminen tyllerö joka ei vielä omannut tä män maan "hienotunteisuutta" vaan oli vanhan maan sivistynyt ja niin olivat olleet toisiinsa tyytyväisiä vaikka hänellekin kuiskittiin: "älä sinne mene se on vaan työläisperhe saa niitä muitakin paikkoja" Olen omin korvin kuullut monen sanovan että oikein hävettää sa noa että on suomalainen kun ne suomalaiset ovat niin kolloja Eikö kaunista? Minä kun kuulin niin ajattelin että kummatkohan ovat kol lompia me kolloiksi kutsutut vai te kutsujat? Nämä keskustelijat istui vat kaarassa aivan vieressäni joten kuulin hyvin ja näin vielä paremmin kuinka hajuvesi tuoksui nenääni ja harson alta hohti punamaali hienosti laitettu silkkipuku päällä No niin siinä taisi ollakin kaikki mitä ulko sivistyksen tulee ja sisimmäisestä sivistyksestä en päässytkään selvyy teen kollolla järjelläni Tokkohan sitä olikaan Keskustelustaan pää sin siihen käsitykseen Hän jatkoi yhä sitä puhettaan joten sillä toi sella el ollut suun vuoroa ollenkaan mutta hän vihdoin kysäsi: "Alma miksi sinä itseäsi' sanot? Tietäähän ne sinun paikassasi että olet ulkomaalainen?" "Oo minä sanon että olen ruot salainen" Onko ruotsalainen arvokkaampi kuin suomalainen? Voimmeko toivoa että saamme suo malaisen tytön työhömme kun jo häpeävät kansallisuuttaankin? Tämäkin asia on yksi kun tällä viikolla näin sattumalta erään nuo ren äidin jolla oli kaksi pientä lasta alle vuoden toinen ja toinen kolmen viikon vanha Hän oli vielä sairas ja sanoi että hän olisi ottanut ty tön 25 dollarin kuukausipalkalla vaan ei ollut tulijoita Siis tyttöjä on vähän Hänen miehensä oli myöskin kotoa pois joten oli pakoi tettu turvaamaan vieraaseen Eräs nuori misis auttaa häntä Tytöt onko tämä oikein että työ läisäiti saa ja täytyy rukoilla rahan sa edestä eikä sittekään saa apua kun rikkaiden ovien edessä käy mo nia tyttöjä itseään kaupalla? Mutta tottahan rikas saa vaikka mitä Se raha on paljon arvokkaampaa kuin rikas sen antaa kädestään vaikka se on meidän työläisten heille hankki maa Ajatelkaa kelle se raha kuu luu jota ne rikkaaksi sanotut meille työläisille niin niukasti jakavat ja kuka arvon ansaitsee me työläiset vaiko meidän riistäjämme? Te arvostelette väärin päin Jos te ajattelisitte oikein kutka ovat pa rempia niin ette halveksisi omaa arvoanne Ja ajatelkaa vielä kuka teitä ym märtää paremmin työläisäiti vai mil joneerin akka? Kyllä me saman kohtalon alaiset ymmärrämme toi siamme parhaiten Ei älkää uskoko surujanne edellä mainituille vaan uskokaa tälle hyvälle ystävälle jota sanotaan naisten äänenkannattajaksi niin se varmaan neuvoo teille mikä on oikein mikä väärin Minä olen tätä lehteä lukenut yli viisi vuotta ja se on antanut minulle paljon hy vinä neuvoja joista en olisi tiennyt ilman mitään Siis tilatkaa se kai kin joille ei sitä vielä tule Toveruudella — ÄITI — Kerätessänne tilauksia Toverille ja Toveritta relle voitte toimia paremmin kun pyydätte lähettämään paik kakuntanne tilaajaluettelon jos ta näette kenelle tulee lehti ja kenelle ei ja kenen tilaus on uu distettava sillä tilausten uudistus on yhtä tärkeä kuin uusien tila uksien ottaminenkin Lasten Laulukirja! nuottipainos on hiljattain valmistunut Toverin kus tannuksella ja tarjotaan tilattavaksi Hinta pehmeissä kansissa 25 senttiä ja kovissa kansissa 35 senttiä Tä mä kirja on ensimHinen nuoteilla varustettu Uisten laulukirja suoma laisessa kirjallisuudessa Hankki kaa se lapsellenne TOVERIN KIRJAKAUPASSA NAISTEN OSUUSKOTI SAN FRANCISCO 2185—15 katu Phone Market 3958 Naiset! Kannattakaa omaa kotianne I UUTTA UUTTA Näytelmiä lapsille ENNEN JOULUA ILMESTYY PAINOSTA KLAUDIE PARKKOSEN LASTEN JOULU murhenäytelmä l:ssä näytöksessä — JÄ — UNTA VUONNA 1916 murhenäytelmä l:ssä näytöksessä Kirjanen tulee sisältämään molemmat näytökset ja valmistuu siksi ajoissa että lapset voivat harjotella kappaleet esitettäväksi joko jouluna tahi ennen Ihanneliittolalset sekä muut ottakaapa tämä huomioonne ja tilatkaa kappaleet nyt heti saadaksenne ne harjotuksen alle Kappaleissa on osia noin 10 lapselle joten on parasta tilata riittävä määrä ettei tarvitse rooleja kirjoitella Kirja maksaa ainoastaan 25 senttiä kappale TOVERITAR Box 99 Astoria Ore Lähettäkää kpl Klaudie Parkkosen Lasten Näytolmä kirjaa jossa on kappaleet "Lasten Joulu" ja "Unta vuonna 1916" osotteella: „ Nimi Osote Rahaa seuraa mukana $