i - SIVU KAKSI Tiistaina lokakuun 31 p:nä 1916 No 44 ens „it™ =nrtm nnhkasivat he tien Vaikkapa Dublinin kapina ku- puettu miehen pukuun ja johti alkoi sortua punkasn at ne tien l vallaikumouksel- sotilasosastoa Dublinin taistelus- läpi perasenian ja perääntyivät toddlisen vot011 sa Hän oli ainoa johtaja jota toiseen rakennukseen cnvnt Englannin hallituksen ei teloitettu mutta sen sijaan sai Ta tämä Dublinin taistelu oli täytyi peruuttaa aikeensa alistaa hän vieläkin pahemman _ kohta lsimäinen ia ainoa taistelu mi- irlantilaiset oakolliseen sotapal- ion Hänet tuomittiin elinkauti- tä Johnny Bullin sotajoukot o- veiukSeen Dublinin taistelu oli seen vankeuteen raatamaan ras- ivat voittaneet koko soaan aiKa- p0tku Tolinnv Hullin ihravat- Kaassa tyossa painmpicu na sanoi Lehane saan jc)ka tuntui" Irlantilaiset vankien seurassa Niin "Kapina" oli kukistet- eivät tule koskaan taistelemaan Edelläoleva on vaan lyhyt ja fu johtajat vangittu Sosialisti- minkään kuninkaan eikä keisa- vaillinainen selostus luennosta lehden "Irish Citizenin" toimit- rin puolesta Tämä vallankumo- Asia ansaitsisi paremniankinje- ta'ja Francis Sheehy Skeffing- usliike ei ole mikään Sinn Fein lannilllHfmmnnilHUininninH miehenä kieltäytyi kantamasta san hallituksen avustama kuten JS g£ ff 1 f J f aseita ammuttiin ilman tutkin- sitä koetettiin maailmalle uskot- §j" § f f g Jr g toa ja aijottiin haudata salaa taa Se oli kokonaan Irlannin g Siksi ne tiilet seinästä irroitettiin järjestyneen työväestön toimin- IllllIIIlIIIlIIIISIIlIIIIIillilMliäHIIIl mihin kuula tunkeutui vaellet- taa Irlannin tasavallan julis- TALOUSASIOITA tuaan Skeffingtonin pään läpi ja tuksen allekirjottajat olivat kaik uudet tiilet pantiin tilalle Skeff- ki työläisiä sekä henkisen että ingtömlla sattui olemaan suku- ruumiillisen työn tekijöitä ja jos- nnma varovasti astiaan joka on täy laisia Englannin parlamentin y- kaan eivät he kaikki olleet sosia- tettynä kylmällä vedellä Jos muna lähuoneen jäsenissä ja he vaati- listeja ei heissä ollut ainoata- on tuore uppoaa se pohjaan mutta vat tutkintoa Asia tutkittiin kaan joka oli sosialismia vas- jos se on pilaantunut kelluu se ve sotapäällikkö joka teon oli suo- taan Tasavallan julistuksen ai- opeunanne ovat sitälajia että rittanut havaittiin syylliseksi lekirjortajissa_ ei ollut_ ainoata- ne mustuvat keitettäissä niin mus murhaan ja hänet vietiin — Lon- kaan pankkiiria tehtailijaa kaup- tumisen voi estää panemalla teelusi toon hienoimpaan hotelliin piasta tai minkään nimellistä ka- kallisen sokeria sekaan silloin kun Toiset vallankumoustaistelun pitalistia Luokkataistelu _ on puleerata alko johtajat sotaoikeus tuomitsi ja käynnissä Irlannissakin ja juuri hoolilla ja puunöljyllä Pane yksi teloitti Englanti on siis ainoa irlantilaiset kapitalistit ne olivat 08a alkohoolia ja kaksi osaa puun Europan sotivista valloista joka jotka auttoivat Dublinin kapi- öljyä ja sekota sekasin Hiestä tällä on sotavankinsa teloittanut sil- nan kukistamisessa seoksella huonekalusi Alkohooli ot- ii- 1 1 „ taa irti lian ja oljy puleeraa Hink- la sotalakien mukaan jos joku Siis James Connolly ja hänen kaa sitten puhtaalla kuivalla pehme vastustaja voi pitää puolenpa ko- komppaniaa sosialistisia sotilai- ällä räsulla kuivaksi konaisen vuorokauden ennenkuin taall) jotka hän kutsui vartioi- D kukistuu on hän sotavanki maan Liberty Hall'ia kun hänen LASTEN SELKÄVIAT Englannin hallitus pani toi- lehtensä aijottiin sensuroida he -meen kuulustelun miten se oli tiesivät mitä he tekivät He tie- Selkäviat lapsissa kuten selkäran mahdollista että irlantilaiset voi- sjyat tämän- ' gan käyristyminen selkäydin viat ja vaf- nraKta eiliseen kminmn ' ' selkänikamien mädäntyminen johtu- if-i " u r- i kapinaan Kun oH kerran valittava kah_ yat usein vaan tavoista joihin lap Miksi heiclan sallittiin asestautua jesta joko alistua menemään set ovat tottuneet ja joita äidit ei ja harjoitella Siihen vastattiin armeiiaan ja taistelemaan työ- vat ymmärra ajoissa oikoa että jos olisi ryhdytty riisumaan ioveliiä vastaan iniHen kanssa Yksi kaikista vaarallisimmista ta aseit tältä kansalaisten armei- ?Y J a vastaan: A01dei} Kanssa voista lapsilla on seisominen yhden aseita taita kansalaisten armei heinä ei ollut mitaan riitaa) tai ja]an varasga sen s)jaan että sei jalta olisi se teko voinut sottaa taistella oikean asian puolesta soisivat molemmilla jaloillaan Lap- kapinalliselle tuulelle ne 40OGO todellista vihollista vastaan niin silla on yleensä tapana seisoa aina katolilaista jotka taistelevat t- vavtovat iälkimäispn 'Täv saman jalan varassa Lapset jotka Englannin armeijassa Siis ai- JJ t£Sna he Traslvat hen ovat laisia tähä pahaan ta- + Annnn i uv i " tietoisina ne uhrasivat nen- paan oIisl totutettava seisomaan jo- noastaan fuuuu Katolilaista ai- pelastaakseen sadat tuhan- ko molemmilla jaloillaan tai sitten resta oh Englannin armeijassa net iriannin työläiset kuolemas- vaihtamaan asennon vuoroin toiselle kun 75 prosenttia Irlannin väki- ta sotatantereella teurastaissaan ™oroi toiselle jalalle ettei paino luvusta on katoh aisia eikä se ole toisen maan työläisiä Eivätkä he lVväärfks P sanottu etta kaikki nama 40 000 turhaan henkeään uhranneet Ir- SeUainen- voimistelu joka vahvis- olivat tulleet Irlannista Voihan ]anljaiaisja e vecla sotaan Ei taa selkäää olisi sangen tarpeelli- siinä olla joukossa canadalaisia 0je myöskään Irlannin vallanku- nen kaikille lapsille Kaikkia totut- amerikalaisia englantilaisia ja m„„ci:iP i-„icj-Pftii vnnn ™ =e tuia a3ent°ia iotka vääntävät selän i t mousinke kukistettu vaan on se 4„1__nn„ „„„ i{P„™ tnHai mit:i anstrn ia aisia "aireksii" Tnten ' toiselle puolen kieroon tunsi miu ------ j--— tanapaivana jo laajemmalle ie- tarkimmin välttää Eräs laakan on vinnyt paremmin varustettu antanut sen lausunnon että tarkas- kuin mitä se oli Dublinin kapi- tettuaan kaikki lapset yhdessä kou- i i n lussa lövsi hän ainoastaan kaksi nan aikana ja tarpeen ulien on M taydellisesti BUOra se valmis antamaan vielä tuntu- ggjä vamman potkttn Johnny Bullin Yksi voimisteluharjotus joka kehit- ihravatsaan Irlannin kansanval- tää ja voimistaa selkää on tämä: taa ei ole kukistettu vaan se on LaPs? seisokoon suorana jalat yh- 4 dessä nostakoon kätensä ylös kam- tuhsoihtu joka valaisee tietä tu- t ht ia sitten taivuttakoon evälle ko-operatnviselle koko vartalonsa eteenpäin kunnes sormet lostukscu meikäläistenkin kes kuudessa Mainittakoon tässä vielä että Irlannin tasavallan ju listuksessa julistetaan täysi ääni valta sekä miehille että naisille ja koko kansan omistusoikeus koko maahan Siis ko-operatii-vinen tasavalta Seuraavassa tulen selostamaan toisen luennon: "Sota työväen luokan vallankumousliikkeen kukistamiseksi" ASTO iiiimuiisimsmsbiiiiiifEiiuiiiiiii että ei sellainen vika pääse juur tumaan Ei pidä lasten selkää vaivata ja heikentää pakottamalla hänet istu maan yhdessä asennossa liian kau van kuten pianon ääerssä tai jos sain muussa istumatehtävässä -D- tästä voi päättää että hyvin -pie nen pieni prosentti "aireksia" oli taistelemassa Johnny Bullin puolesta Vaikka kyllä Redmond lähetteli valheellisia uutisia ame rikalaisiin lehtiin kuinka muka 350000 irlantilaista oli värväyty nyt armeijaan Ja sitten kun tässä maassa olevat "airekset" aiKOivar laneteila Jiiiglannm nai- ]7uropan kansanvallalle joka on koskevat lattiaan samassa asennossa hiukselle kysymyksiä että kuin- kohoava Europan sodan rauni- ylös ja taivutus alas Tätä tehtä ka se on mahdollista etta nam tn toi0aa„ „„x ™ „n„ köön useamman kerran Ja se olisi oisra mciuan paiva on ruuut a„iioioot lanuot - teiuava juna ijaiva uunaiu Parhaimman muistopatsaan jojlla on j0kin selkävika eivät voi mitä me Amerikan työläiset tätä tehdä joten sen koettaminen voimme näille urheille ja työ- on hyvä keino saada selville josko väen paudcn puolesta itsensä a ™aa istumaan uhranneille tovereillemme tana suorana tuolissaan niin että selkä vuon na pystyttää on antaa suu- ranka nojaa koko pituudelta tuolin ri äänimäärä sosialistipuolueelle" selkävaraa vasten ensi vaaleissa Siten iskemme Lapsen puku tulee olla löysä niin ™ lrnVsm„ siis ettei se millään muotoa ahdista nn- oli tämäkin lasku valheellinen ia : ' taa Tyttöjen tulee leikkiä ynta va on Vd "puinen ja kaikkien yhteistä vihollista vlin noikienkin niin että Dublinin taistelussa taisteli so- kaikki lihakset saavat liikuntoa tilana+nn inlifainnn mvnakin Lasten ei saa antaa syödä ruo- vUl nnmpn T-Tän rV Vi-plvinna Haansa hätäisesti vaan tulee heidät suuri joukko on armeijaan vär väytynyt kun koko Irlannin vä kiluku on vaan neljä ja puoli miljoonaa Silloin täytyi Red mondin antaa amerikalaisille leh dille "tarkistettu" lukit irlanti laisista armeijassa ja tällä ker taa se putosi 155:teen tuhanteen Mutta kuten edellä on sanottu sen tarkoitus oli saada Amerikan "airekset" siihen luuloon että kotimaan miehet kilvan rientä vät taisteluun Englannin halli tuksen puolesta Mutta tosiasia oli päinvastoin "Ei ainoatakaan puhdastuntoista irlantilaista ole Englannin ar meijassa ja 40000 bommia '(Burns) löytyy joka maasta" sa noi Lehane Constance De Markievicz Hän totuttaa pureksimaan ruokansa hy vin Tääkär n lausunnon muKaan on irlantilainen niinensä on hän voi selkävika johtua hätäisestä syö- saanut mieheltään puolalaiselta miBestäkin kreiviltä Tämä nainen on toi- Kasvavissa lapsissa voi vääristy- minnr Trhnnin tvöväestön ' iär neen selan h"olell'SeHa hoidolla oi- mmut Irlannin toaeston jar- kagta mutta täyaikasvuisissa se on jestäjänä ja ottanut- ennemmin äärettömän vaikea jopa mahdoton osaa lakkotaisteluihin Hän oli kin Siis olisi ajoissa katsottava OLETTEKO AJATELLEET? (Jatkoa ensimäiseltä sivulta) son uudelleen valitaan presiden tiksi ' Ja jos Hughes ja republikaani puolue valtaan valitaan niin sa ma "hyvä aika" ehkäpä vielä "parempikin" tulee jatkumaan Nälkää työläisille suuria voitto ja kapitalisteille Mutta kuulkaas mitä sanoi so rialistipuolueen presidentinehdo kas Allan L Benson Hän sa noi että jos hän olisi president ti niin panisi hän Yhdysvaltain laivaston vartioimaan ettei ainoa takaan laivanlastia ruokatarpei ta viedä tästä maasta pois niin kauan kuin tässä maassa löytyy yksikin puutetta kärsivä mies nainen tai lapsi Yhdysvaltain presidentti on laivaston ylikomentaja ja hänellä on valta tehdä se kuin Benson aikoo tehdä jos hänet presiden tiksi valitaan Ja jos presidentti sen tekisi niin se ei ainoastaan tarkoittaisi sitä että tässä maassa ei ke nenkään tarvitsi kärsiä puutetta mutta se myöskin pakottaisi Eu ropan vallat lakkaamaan sodan käynnistä ja päästämään ihmiset rauhan töihin sen sijaan että he nyt ovat pakotetut toisiansa teurastamaan Oletteko ajatelleet sopisiko ää nestää sosialistipuoluetta ja sen ehdokkaita? Oletteko ajatelleet että sopisiko antaa sosialistipuo lnecllekin tilaisuuden hallita kun toisten puolitellen hallintoon te olette jo saaneet tarpeeksenne tutustua Ajatelkaa ensin ja sitten ää nestäkää Demokraattipuolueen lehdessä Oregon Journalissa oli hiljattain seuraava toimituskirjoitus : Ruokatavaroilla keinotellaan Silloin kun uhkasi rautatie lakko kohosivat ruokatarpeiden hinnat jokaisessa suuressa kau pungissa Liha perunat kasvikset hedel mät ja kaikki ruokatarpeet ko hosivat hinnassa Ruokatarpeilla keinottelijat käyttivät tilaisuutta hyväksensä ja ottivat haltuunsa kaikki varastot Se oli keinottelua ihmisten e lämällä Sellainen keinottelu ruokatarpeilla- on alituiseen käyn nissä On aina olemassa salaliit to vireillä sitä varten että saa- 1 s ii