SIVU KUUSI Tiistaina elok 1 p 1916 No 31 Järjestää kilpailu tämän lisäksi tu- komppanian puolesta oli varattu juh- Toveritarta el tule että "en minä Puhdas voitto näistä myyjäisistä oli lee sinne paljon arvokasta ohjelmaa lapaikalle ylimääräisiä järjestyksen sitä tietoa tarvitse" Se kyllä on muistaakseni 106 dollaria Siis hy Toivon runsasta osanottoa yleisön valvojia jos kuinka paljon häpeä näin sanoa sillä enemmänkin vin naiset olette toimineet siilien puolelta No kun nyt taas 50 vuotta työläi- tietoa me naiset tarvitsemme Mutta verraten kun on työolot olleet lai- lltamia on osastomme huvitoiml- set puskevat niin taas saavat juhlia jos me omaa lehteämmekin seura- meitä työmailla varsinkin sahamyl kunta toiminut joka lauantai huoli- mutta kuinka moni näistä työläisistä taan niin siitä sitä jo saa vähän lyissä joka tahtoo lamata kaiken toi matta siitä että on kesän aika ja on silloin juhlimassa? Joka elää alkutietoa minnan on osanotto niihin ollut paljon run- se näkee Muistakaa kaikin että elokuun 13 Kenttäjuhlat oli myös ja siellä oli saampi kuin talvella johon taas on Jo saatiin lämmintä Heinäkuu a- päivä tavataan siellä "Wildwood" ohjelmaa ja urheilua Ja heinäkuun vaikuttanut se seikka että toisilla lettua tuli lämmin melkeinpä liika puistossa lopussa on taas osastolla kenttäjuh- paikkakunnilla on toiminta vähän lämmin Jospa vaan voisi kannut- Toveruudella SAIMI RAJALA lat Koettakaa treenta jäseniänne hiljaisempaa kesäkuukausilla kuuman taa lämmintä talven varalle mutta naiset ja miehet että kykenette kil- llman vuoksi vaan täällä New Roc- ei voi ei taida voida neuvoa Tove- NEIHART MONT pailulle hellesää ei kuumuus ole vielä aina- rittaren toimittajakaan vaikka se ' Niin ja meillä on perustettu näy kaan ollut kovin suureksi haitaksi muihin säilytyksiin onkin expertti Ka8 „jn( nythän se Toverittaren teluiäseurakin joten tulevaisuus näyt eillä täälä on vilpoinen meri-llmasto Calumetin osuusruokala se kuoli tilauskilpailu on jo täydessä vauh- taa Dian Ben toiminnan sillä nyt on Osastollamme on ollut ohjelma- Kaikkien edistysmielisten seurain ja dissa ja osaaottajiakin on koko nai- arjotusten alla suuri ja hyvä kap- Iltamia nyt koko tiheään ja ohjelmaa liikkeitten on vielä toistaiseksi pois- jQn vaikka ei silti kylliksi Pahalta PaIe nimittäin "Kotiatulo" Se on n suoritettu tyydyttävästi josta kii- tuttava täältä niin kauvaksi aikaa minusta tuntuu kun katselen noita neli-näytöksinen ja kuuluu siihen 13 tos suorittajille Nyt siis olen näh- kun työnjättiläinen herää Milloin icHpalluun osaaottaneitten nimiä kun henkilöä Meille tulee myös uusia nyt ettei tämä paikkakunta ole sen se herää? herääkö milloinkaan? ei o]e yntään nlmeä täältä meidän kuliseja joten näyttämökin on ennen kummempi muita jos vaan osaston Piirsi tervehtien ANNI Montaanasta ja minäkään en aina- näkemätöin uutuutensa puolesta jäsenet hommaavat ohjelma-iltamia haan kovin isoja voi aikaan saada Ensimäinen ompeluseuran kokous Taalla jos missään pitäisi tehdä a- sillä asun paikkakunnalla missä on on Williamsilla Jukolassa Siis ensi gitatslonityotä ilman väsymättä SEATTLE VVASH suomalaisia ainoastaan lähelle kahta- torstaina Siellä tavataan KIRSTI Nyt sitte lopuksi sananen Toverit- kymmentä lapset siihen luettuna tarfen levttamsk Ipalusta Mina Nythän sitä taas ptasi antaa jo- Olen tästä aikonut lähteä kiertämään NEVVARK NJ toivon etta kaikki jäsenet ottavat tain tietoja maailmalle silla onhan farmikontria ottamassa tilauksia 1os tämän oikein sydämen asiaksi ja sita ahkeraan käyty osaston kokouk- el siinä riko kilpailusääntöjä en niis- Pitkään aikaan ei ole näkynyt uu hankkivat Toverittarelle tilauksia s issa ja myöskin on aina hiljalleen tä oikein varmaan tiedä jos joku tisia täältä pikku kylästämme kaik niin paljon kuin mahdollista Uskon yhtynyt uusia jäseniä rintamaamme joka tuntee ne_ sanoisi- ki kai luulevat että täällä nukutaan kuitenkin että Jokainen meistä ai- Viime kokouksessa olikin paljon ANNA HILL vain hiljaisuuden unta nakin yhden tilauksen voi hankkia asioita keskusteltavana Ensiksikin ' Mutta eipä suinkaan' Me toimim ja kun niin tehtäisiin niin eteenpäin keskusteltiin Minnesotan lakkolaisten EASTSIDE ORE me koko ahkerasti huolimatta väsyt- menoa olisi sekin Asiamiehet tie- avustamisesta Ja niin päätettiin tävästä kuumuudesta tysti tekevät kaikki parhaansa Äl- pitää iltamat heidän hyväkseen Sil- j0na on virka) „„„ pitäköön viras- Heinäk-15 p oli täällä oikein eri kaamme nyt jättäkö tätä New Roc- hen valittiin kolmihenkinen komitea taan huolen sanotaan ja sitä kai koinen iltama nimittäin Nevvarkin hellea jälkeen muista paikkakunnista ja luullakseni ne iltamat pannaan toi- täytyy minunkin tehdä tytöt ja pojat mukautuivat yhdessä sillä olisihan se häpeä meille jotka meen pian En tiedä aikaa vielä Osastomme ompeluseuran puheen- toimimaan ja kylläpä ne olivat jota olemme kaikki melkein naisia ja nyt Ja niin sitte on tultu sihen uskoon johtaja antoi minulle ankarasti kin suurempaa aikaan saaneetkin on kysymys omasta lehdestämme etta joka lauantaiset tanssit ei lyö "nuuskaa" sen johdosta että olen Ohjelmaa oli paljon ja vaihtelevaa Kohottakaamme kertakaikkiaan sen leiville joten keskusteltua asiasta pää siihen viime kirjeseeni kirjottanut Näytelmä "Lukkarin arkityöt" meni tilaajamaarä niin korkealle ettei sen tetliin etta tasta lahtien on joka päällekirjoituksen: Eastside Hän koko hyvin Juhlallinen "Mölykööri" tarvitse kitua taloudellisessa ahdin- toinen lauantai-ilta ensin ohjelmaa Banoi että se täytvy olla Marshfield laittoi ihmiset nauramaan oikein sy gotilassa Siis te naiset kun tulen ja lopuksia tanssia ja joka toinen jossa osasto on ' dämen3ä pohjasta Väkeä oli haalis- luoksenne ottamaan tilausta Toverit- lauantai-ilta aivan tanssia koko ilta Mutta minulla oli ja on omat syyt sa tavallista enemmän Enempi vaan tarelle niin alkaa uskoko että Iän- Koetetaan nyt kumminkin jos aut- siihen asiaan nähden että aina kir- sellaisia iltamia joissa vleisö saa 1 'uotfnne ennenkuin olen saa- taisi tämä pieni muutos kun nyt jotan Eastside kun kerran olen tääl- nauttia muustakin ohjelmasta eikä nut tilauksen Pois kaikki jonnen saavat tulla kaikki nekin jotka ei- lä puolen joen vaan tanssista Joutavat verukkeet Jos vaikka tu- vät tykkää tanssia kun niitä on pai-' Kuulkaahan' asia on näin Marsh- Heinäk 16 ' p oli voimistelu- Ja faTJ0 muu lehti- nii" 8°P" jon sellaisia Mka tykkäävät ohjel- fieldissä on koko paljon suomalaisia urheiluseura "Voiman" kenttäjuhlat aita tutustua Toverittareenkin ja sen masta min nythän se on hyvä sillä ja ue aina tarpeen tullessa kirjottele- J°tka piti olla jo edellisenä sunnun hinta on min mitattoman pieni että etta saa ensin hengenruokaa ja sitte vat lehtiin Toverittareen Toveriin taina vaan sateen sattuessa täytyi Jokainen sen voi lunastaa ainoastaan jos haluaa niin saa nauttia säären- jos on jotain huomattavaa paikka- siirtää Ei ollut oikein kaunis ilma m? vu°sker1t? Ja Puolivuotta 60c paan sivistyksestä Nyt ensi lau- kunnalla tapahtunut kuten Toverin 16 päivänäkään vaan ei satanutkaan Nain Toverittaresta että länteläi- antaina on ensin ohjelmaa ja sitte numerossa 168 oli pieni huomautus Joten juhla tuli pidettyä Ihmisiä el et-ovat alkaneet oikein tositoimin- tanssia Ensi kuun viides päivä on Marshfieldistä Silloin tulee suuri ollut oikein paljon kait pilvinen ilma taan No en usko Itäläisten aina- sileät tanssit Niin koettakaapa nyt joukko naisia ja miehiä minun luo pelotti kaan jäävän jälkeen verraten sillien- kaikki nuoret ja vanhat akat ja u- ja sanovat että minä sen olen To- Miehet urheilivat kuusi ottelussa kin että täällä on paljon enempi kot tytöt ja pojat muistaa aina veriin kirjottanut ja tietysti ovat Ja naiset kolmi ottelussa naisia että minne sitä lauautai-Iltolna men- jotkut vihaisia Palkintoina oli: ensimäinen p puo- Piirrän toverillisesti tervehtäen nään Olisi hauskaa nähdä että täs- Minä koetan sanoa että olen East- livuoslkertaa Raivaajaa toimien p HILJUKKA tä olisi jotain apua ja varmasti täs- siden puolella ja jos jotain sanoma- puolivuosikertaa Säkeniä ja kolmas _ tä on apua jos vaan kaikki ottavat lehtiin töherrän panen aina Eastside P- puolivuosikertaa Lapatossua osaa ohjelman suoritukseen ja koe- enkä Marshfield kun en kerran asu Naisista tuli ensimäisen palkinnon LAURIUM MICH tettaisiin saada paljon ja myös hy- Marshfieldissä Ja sentähden älkää saajaksi Alli Matikainen toisen p vää ohjelmaa minua syyttäkö hyvät ihmiset siitä Tyyne Filppula ja kolmannen p sai Taalla oli työläisillä heinäkuun 15 Ja sitten muistutus niistä kenttä- mitä Marshfieldin puolella tapahtuu Selma Karhunen p oikein riemujuhlat kun Calumet juhlista Jotka osastomme toimeen- tai jos lehtiin Marshfieldiläiset kir- Miehistä sai ensimäisen palkinnon & Hecla konmppania puhlil 50 vuo- panee elokuun 13 päivä "Wildwood" jottelevat VVester Niemi toisen p Nikolai Pent tistä olemassaolojuhlaansa Komp- puistossa Siellä sit äsltten taas Ja kun kerran se uutinen mikä tilä ja kolmannen p Armas Karhu paulalla onkin syytä riemuita sillä tulee olemaan tanssit ja hauskat oli Toverissa on tosi niin mitä siltä nen- Jullla Pidettiin osaston kentäl hyvin harvalla työnantajalla on niin ja sinne mennään tuuli tai satoi ja tarvitsee kenellekään syyttömille vi- la Montelairissa lihavat laitumet kun on yllämalnitul- ehkä ei silloin sadakkaan kun ee hojaan viskoa Se on sen asia joka Siellä voi Joka sunnuntai nauttia la komppanialla Ainoastaan yksi on kolmastoista päivä sillä kuulin "skääppää" ja siinä kaikki minun vapaan luonnon ihanuudesta ja rait vakavampi työrettelö on ollut koko että tänä vuonna numero kolmetoista puolestani tiista ilmasta kun hetkeksi vapautuu 60 pitkänä vuotena joina työn orjat on hyvä numero niin siis uskotaan Ja nyt sitten tärkein asia esille P°is arkielämän huolista ovat raataneet maan mustista uu- että silloin tulee olemaan oikein Nämä meidän osaston jäsenet ovat Ohjelmakokoukset pidetään myös menista ne suunnattomat rikkaudet kaunis päivä Niin sinne "Wildwood" niin hajallaan asuvia monien mailien kin siellä vaan sateen sattuessa mitkä osakkeen omistajat ovat pus- puistoon lähdetään "Lechie" puistosta päässä klupin haalilta että on paho- haalissa eiinsa pistäneet Mitä ovat saaneet laivalla vaan laivan kulusta en tie- jen ilmojen takia kovin vaikeaa kul- Työkokoukset ovat kesän aikana työläiset? vain niukan toimeentu- dä sanoa mitään Ehkä siitä joku kea haalilla kokouksissa ja harjotuk- jokaisen kuun ensimäinen torstai lon ja ruhjotut jäsenet Kuinka mo- ilmottaa Toverissa tarkemmin Luul- sissa ilta haalilla ANNA P ni työläinen on ennen aikojaan jou- Iäkseni sinne kaikki kyllä osaavat Mutta kaikkein vaikein on meillä — — tunufr kuolon kylmään syliin vain ja myös mielellään sinne mennään eastsidelaisilla kun on joki välillä — MONESSEN PA sentähden kun ruoka ja vaate on kun on jo niin pitkä aika kur on oi- toisinaan saa soutaa kovassa tuu- ' niin kallista ja liha ja veri halpaa lut kenttäjuhlia lessa vastavirtaan tunnin ja toista Osuuskaupan vuosiiuhlaa vietettiin Työläisen ruhjominen ei ole maksa- On kyllä meillä ollut tarkoituksena kun menee naalille raskaan päivä- heinäk 15 n osaston tainii n nut mitään komppanialle viime ai- pitää jo parinakin sunnuntaina sei- työn päälle jelmassa oli soUtoa osas on soitto! koihin asti vasta nyt kun tuli y- laiset pienet kiruupiimäpiknekit Ja sillan kautta kiertäen tekee kunnalta avausDuhe J Miller laulu leinen suojeluslaki voimaan täytyy kun sade on on ollut aina esteenä monta mailia ja odottaa tai juosta osaston lauluseuralta Duhe P T Sn maksaa jonkun verran joka sunnuntai ja vieläpä viikolla- minkä jaksaa ettei "färi" jätä Ja V0 runo O Sennelin la bnniPtti v Kyllä ajattelemattomat työläiset kin illalla jos meinaat kotiisi niin ole Airolalta SisäänDääsv samoin Un joista herra paratkoon täällä el ole Täytyy ihmetellä tuota kun näkee jämtisti kello ll:sta rannassa niin ravintolakin olivat ™7 12 puutetta pitävät komppaniaa liyvä- Toverittaresta että vaikka nyt on saat "färin" el yhtään odotusta 0ll ti aisuudessa kokn T nalinn mTtl sydämisenä kun se antoi yhden va- kilpailu-aika niin sittenkin on sei- Osaston talo Morshfieldissä Broad- kyllä silti neminä yMsin paapaivän työläisilleen ja vielä va- laisia jotka päästävät katkeamaan wayn varrella en muista numeroa vastaisi paat lunssit ja oluet Mutta kuka tilauksensa Joten nyt kaikki tietää että ompelu- järjesS f olisi Tsuotavaa että niis on koonnut ne rikkaudet? Eikö juuri Minä luulisin että Jolle Toveritar seurakin on osaston ja kuuluu tä koetettaishn saad mkhdonis im eamat työläiset itse? Katukulkueen on vähänkin aikaa tullut niin ei e- Marshfieldin puolelle vaikka nykyi- man aXeraava ttaisum? mk tS mukana vietiin automobiileissa tu- nää tule ilman sitä aikaan nen kirjeenvaihtaja omepluseuran laisissa U™uksi"sa Ts missään tsevia 'vanhuksia jotka eivät voi- Koettakaa -nyt oikein pian uudis- puolesta asuu Eastsiden puolella ja muuaUa vo taan tehdä hyvää aef nert enad kävellä ja ne saivat me- taa joi on sattunut niin hassusti sieltä lähettää tiedot toiminnasta tatsioniä osuultoiminn hvväi™? dalin siitä pitkäaikaisesta palvelut käymään että on tilaus loppunut Ja haluan rauhani säilyttämisen 8unnuntaTns hTn a 16 estaan Juhlakentällä illalla oli Ja ei sillä hyvä että ne katkenneet vuoksi käyttää nimenä Eastside kos- titaosuuskZDan osakkeeLmistaialn y e la ilotulitus vaan sekin näytti paikat korjata mutta pitää yrittää ka siellä asun Ei se tee haittaa osas- puölivuosCkous KokoukZsa va ajattelevan silmään niinkuin silvot saada uusia tilauksia niin sitte sitä tolle luulne ma Vai kuinka? Taik- mu iv TvSt' tuleVaZ toiminTa tujen työläisten liha- ja veri tihkui- päästään siihen että Toverittaren ti ka muutetaan sitten klrjeenvaihta- kaudelle' presidentiksTj Huhta k£ i jokaisesta Ilmaan ammutusta ra- laajamäärä on kymmenentuhatta Vh- jaa tämä on minun esitykseni Juriksi E Laurila muiksi Inhtnkim ketista Eikä se luonut juhlatun- den uuden tilauksen voi Jokainen Ompeluseuralla oli myyjäiset hei- nan jäseniksi' E 'pasto F HelakE nelmaa ' hankkia jo vaan -vähänkin yrittää näkuun alkupäivinä ja ne onnistui ' ' ' Järjestys oli hyvä kalkin puolin Usein kyllä kuulee sellaiselta jolle hyvien tulojen ja kaikin puolin (Jatkoa 7:lia sivulla)