n vm 11 1 Amerikan saomalaisten työläisnaisten äänenkannattaja Orijan of tbe Finnish Working Womeo in America No 27 TIISTAINA HEIÄKUUN 4 P — TUES JULY 4 1916 1916 — Kuudes vuosik KUN SOTA TULEE KOTIIN Niin todellakin se on jo tullut Emme enään tarvitse puhua yksin omaan Europan sodan tuottamista kauhuista Sotahankkeet tässä maas sa ovat jo tuottaneet niin suuren määrän surua kurjuutta ja kauheut ta että voimme Jo saada hyvän esi maun siitä mitä se todellinen sota oikeastaan on silloin kun se tulee lähelle Hallituksen expertit ovat laskeneet että Yhdysvaltain armeijan kokoon kutsuminen tulee maksamaan näille sotilaille menetetyissä palkoissa $1500000 viikossa Keskimääräinen häviö minkä nämä miehet ja heidän perheensä tulevat kärsimään on vii sitoista dollaria viikkoa kohden ku kin perhe Kun pysähdymme hetkeksi ajatte lemaan niin huomaamme miten suu ren kurjuuden ja puutteen se mon nelle perheelle tuo kun leivän hank kija riistetään pois ja mahdollisesti viedään teurastettavaksi tai kuole maan kurjuuteen Mexicon paahtavas sa ilmastossa johon he eivät ole tottuneet? Sanomalehtiin alkaa jo päästä sil loin tällöin niitä kurjuuskuvia mitä tämä sotavouhottelu on jo tuottanut Oregon Journal kertoo eräässä viime viikon numerossa eräästä herrasnais ten yhdistyksestä nimeltä "Amerikan vallankumoustyttäret" joka on ryhty nyt armeliaisuustyöhön sotilaiden ja heidän perheittensä kurjuuden lie ventämiseksi toisin sanoen ryhtynyt heittelemään lumipalloja helvettiin Uutisessa m m sanotaan: "Tänä aamuna saapui postikortti mieheltä joka lilalla lähtee Clacka massiin (sotilaiden leiriytymispaikka Oregonissa) pyytämään vallankumo uksen tyttäriä pitämään huolta hänen vaimostaan ja puolentoistavuoden vanhoista kaksoispojistaan sekä kah deksan päivän vanhasta rintalapsesta hänen poissa ollessaan "Useat naiset etsivät työtä eräs vaimo haluaa vuokrata ulos pianonsa "Tyttäret kävivät erään vaimon luona täkäläisessä sairaalassa joka on juuri synnyttänyt lapset ja he koettavat hankkia hänelle jonkun työ paikan niin pian kun hän kykenee työhön Nämä ovat vain muutamia niistä tapauksista mitä yhdistyksen tietoon tulee joka päivä Suuri ja tärkeä tarve nykyään on rahan tarve "Vähän enemmän kuin sata dolla ria kuukaudessa on lahjoitettu avus tusta ja tämä summa on vain pie noinen murto-osa siitä mitä todella tarvitaan sotilaiden vaimojen ja las ten välttämättömimpiin tarpeisiin missä ei sotilaan entinen työnantaja maksa osittaista palkkaa rintamaan lähteneille miehille ja niitä on pal jon joilla ei ole minkäänlaisia tulo ja" Ylläoleva uutinen koskee vaan Portlannin kaupunkia Asema muissa kaupungeissa on tietysti sama sillä sotilaita kutsutaan aseisiin joka o sasta maata Ja sitten vielä on tapauksia joista sanomalehdet eivät kerro tapauksia jotka saavat veren hetkeksi seisahta maan niitä kuullessa Täällä Portlan nissa viime viikolla tapahtui sellai nen tapaus joka sattui tämän kirjoit tajan tiedoksi tulemaan Eräs mies joka oli joskus ennemmin värväyty nyt armeijaan kai sen huvin ja kun nian vuoksi mitä siinä on uskoen kai että sotilaana olo tässä maassa on vaan kunnia paraateja jms Nyt kun tuli kutsu lähteä viivytteli hän kai koskapa sotilasviranomaisten täytyi tulla häntä kotoaan hakemaan Vaimonsa piti kymmenen päivän ku luttua synnyttää ja hän ei olisi tah tonut miestään laskea Kun miestä tultiin hakemaan rukoili vaimo ettei häntä vietäisi pois ja riippui kiinni miehessään niin lujasti että sotilas viranomaisten täytyi hakata häntä sormille niin lujaa että vaimon kä det kirposivat ja mies raastettiin pois väkivaltaisesti Ei saanut mies edes muutamaa päivää perheensä luona viipyä lapsensa syntymän näh däkseen Ja kerrotaan toinen tapaus miten sotilaita hankitaan armeijaan vaikka millä keinoin Kerrotaan että eräs alaikäinen poika halusi värväytyä mutta pojan isä oli vastaan ja kieltä ytyi allekirjoittamasta papereita Ja kerrotaan että saadakseen pojan ar meijaan yllyttivät sotilasviranomai set poikaa että hän houkuttelisi jonkun isänsä sukulaisen väärentä mään isänsä nimen papereihia että voi siten päästä armeijaan Kuuluu kaikkialta että vanhemmat miehet ovat haluttomia värväyty mään ja nekin Jotka ovat värväyty neet halusta luopuisivat koko hom masta Joukko tämäa valtion sotilai ta jotka vietiin Clackamasiin nosti vat melun ja heidät täytyi laskea pois kun heidän palvelusaikansa oli lähes lopussa ja heitä oli siksi iso joukko että ei uskallettu väkisillä ruveta pidättämään Kapitalistit suurkapitalistit joilla on miehiä palveluksessaan jotka tnyöskin kuuluvat sotaväkeen ovat luvanneet maksaa joko koko palkan tai puolen palkkaa niiden miesten perheille sinä aikana kun miehet ovat aseissa Tällä menettelyllään kapitalistit selvään osoittavat kenen eduksi sotia käydään sillä ovatko he koskaan muulloin osoittaneet ja lomielisyyttään työläisiä kohtaan — esim silloin kun työmiehet ovat la kossa vaatien parempia elämän mahdollisuuksia itselleen ja perheil leen Mutta el sittenkään vaikkakin tä mä Mexikon sota on hommattu ka pitalistien hyväksi niin el heidän "jalomielisyytensä" ulotu niin kauas että kaikista sotilaiden perheistä huolta pidettäisiin Suurimman osan heistä täytyy jäiidä armelijaisuuden varaan Ja ajatelkaapas nyt ajatelkaa var sinkin te miehet ja naiset joilla on äänivalta vaaleissa sanontavalta valtakunnan asioiden ratkaisussa a jatelkaa minkätähden kalkki tämä kurjuus on niskoillemme säilytetty Ovatko mexikolaiset meidän viholli siamme? Kun vähänkään ajattelemme niin huomaamme että meillä työläisillä ei ole mitään syytä lähteä tappele maan mexikolaisten kanssa Ja kun ajattelemme pitemmälle niin huo maamme että juuri me työläiset sii tä enimmän joudumme häviämään ja kärsimään Miksi sitten pitää hommata sotaa Mexikon kanssa? Amerikalaisten ra hamiesten omaisuudet Mexikossa nousevat biljooniin dollareihin kai vosomaisuuksissa öljykalvoksissa ja maatiloissa Amerikalaiset kapitalis tit omistavat melkoisen osan Mexi kon rautateistä Mexiko on erittäin rikas maa luonnollisista tulolähteis tään ja Mexikon asukkaat ovat tottu neet elämään vähällä tekemään työ tä halvalla Amerikalaiset kapitalis tit siis tahtovat enemmän hallinto valtaa maassa Ja toiseksi: eräs pikku uutinen kertoo että Yhdysvaltain hallitus on antanut $4000000 sotatavaratilauk sen Crucible Steel yhtiölle Uutinen tulee Wall kadulta Siis kapitalistit samalla nylkevät myöskin hallitusta eli toisin sanoen tämän maan veroa maksavaa kansaa sillä veronmaksa jain se lysti täytyy kaikki lopullises ti maksaa Ja kaiken tämän ovat äänestäjät itselleen äänestäneet silloin kuin o vat äänestäneet joko republikaani demokraatti tai progressiivista puo luetta Se oli republikaanisen halli tuksen aikana kun Filippiinien saaret sodan kautta ryöstettiin Nyt demo kraatinen hallitus palvelee kapitalis teja varustautumalla ryöstämään heille Mexikon ja tiedämme kaikin minkälainen "sotaurho" progressiivi sen puolueen isä Roosevelt on Siis ainoa puolue joka ei halua käydä sotia kapitalistien voitoksi ja työläisten häviöksi ja kurjuudeksi on Bosialistipuolue Pankaapa se mie leenne äänioikeutetut miehet ja naiset HYÖKYJEN MURTAMIA iKirj Anni (Jatkoa kesäk 6 p numeroon) ATTE (jatkaa puheliman vä syneesti) : Miksi sysäsivät tähän kuiluun? 'Ne kirotut — Lakko olisi voitettu ilman heitä — mut ta he katuvat kyllä vielä tekoaan — he katuvat — Eipä sillä että en kuolisi kuin mies jos olisin yksin kärsimässä — ei olisi hä peä — mutta entä Aili ja Poju Viides kohtaus TOltlAiS (tulee oikealta pu huen itsekseen) : — Haava ei ol lut vaarallinen Kyllä hän pian virkoaa 'Mihin se isä mahtoi mennä — kirkkoon kai? (Huo maa Atten) : Atte sinä olet tul lut! ATK: — Niin niissä mahtaa olla Aili? TOBIAS: — Kn tiedä Ehkä hän on mennyt ulos — tai — niin tuota tuota isä on taas näyttä nyt isännyyttään — äiti makaa tuolla kamarissa tainnoksissa saamastaan iskusta — Täti ei ollut kotona kun tulin — kun ei vaan olisi mennyt isää pakoon — pahaa pelkään ATT K: — Se kirottu mies! Kn takaisi itseäni liänen suhteen (JatköTTöisella sivulla) Kalastajavaimon iltatunnelma Kuinka ihana onkaan tuo veden pinta näin kuutamolltana! Hopwloh teisena se kimaltelee Jospa Hsl -ihmiselämä yhtä suloista jospa vot- sin - olla lailla laineiden vapaana ' tuskaisista kyyneleistä huolista työ läisperheen äitinä Näin miettlin kalpea heikkoudesta huojuva nainen Joka on äiti tuolle lapselle joka onnellinen hymy huulil laan nukkuu huoneen nurkassa ole valla vuoteella Häntä katsellessaan vaimon silmä kirkastuu hän tunteo kuin joku vetovoima pakottaisi häntä painamaan hellän äidin suudelman lapsen huulille Mutta miksi silmänsä täyttyvät kyynelillä tuon tehtyään? Hiljaa puhelee vaimo: sama tapa oli äidillänikin minua vaatiessaan ennen lapsena ollessani Silloin kuin tuska rintaa raateli elämän katkeruudesta otti hän kuin turvansa siitä painaes saan minut rintaansa vasten Osaa ottavaisena en silloin osannut muuta kuin pyyhlskelln pienillä käsilläni äitini poskilta kyyneleet pois joita samaten siihen tipahteli kuten nyt minulta Miksi ei toteutunut äitini toivomus että olisin onnellisempi häntä Jos kohta en saakaan mieheltäni ruoskan iskuja kuten äitini niin sittenkään en ole onnellinen ja miksi en sitä ole? Siksi että puute ja taistelu sen pois tamiseksi onnellisuuden on kodistam me vienyt Siinäkin toteutui vanhain sananlasku: "Kun puute tulee ovesta kotiin sisään niin rakkaus pakenee akkunasta ulos" Samalla tavalla kävi meidän kodil le sillä työläisen kodista harvoin puute pakenee mutta onnellisuus ja rakkaus sieltä useammassa tapauk sessa pakenee Miettiessään näitä kääntyy vaimon katse taas ikkunaan Hämmästyksek seen avautuu hänen silmänsä eteen aivan toinen näky kuin äsken Hiin koettaa hieroa silmiään kuin unesta mutta yhä tarkemmin selvenee hänel le että näkemänsä ei ole unta Kuu tuo luonnon kaunis kynttilä on ka donnut ja tilalle tullut kaamea pime ys Jo alkaa tuulikin soida nurkissa yhä kiihtyen ja ennen kuin on puoli tuntia kulunut on hirmuinen myriiky vallalla Tuska naisen rinnassa kasvaa tuu len mukana Jos se ihmeellinen kauneus veden pinnalla tarkoittikin vaan sitä että saada hänet — lapseni isän ainoan turvamnie meiltä riistetyksi sylei lyynsä Ei! Se ei saa tapahtua Mut ta miksi ei häntä kuulu kotiin tulo vaksi? jos hän ei ehtinytkään ennen myrskyn nousua Toivova odotus tekee vaimosta kuin mielipuolen Hän kuvailee ja aivan varmana olevansa orpo lapsen sa kanssa Samassa kuuluu hätäinen koputus ovella Tahtomattaan purs kahtaa odottaja katkeraan itkuun miettien rietäessään ovea avaamaan Nyt se on sanansaattaja mieheni kiio lemasta mutta ihmeekseen näkee vaimo miehensä — jonka kuolemasta ajatuksissaan oli jo ihan varma - edessään sateesta ja hyökyaalloista likomärkänä Kuinka ihmeessä sinä pelastuit slol ta? Melkein nuhtelevana mies vastaa: "Oletko sinä lapsellinen että varrot suotta minun tähteni kyllä minä siel lä eteeni katson Ja aamulla viiden aikana on taas lähdettävä jos vä-