—im m-tnpifmirjr: Sivu 2 Tiistaina maaliskuun 21 p 1916 No 12 tfODM OSASTO IIH1U _ _ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Voipiko kanan eli linnun lihaa kan nuttaa ja kuinka sen voisi tehdä niin että liha pysyisi hyvänä? — Mrs S Sommerson Linnunlihaa samoin kuin kaikkia muutakin lihaa kyllä voi kannuttaa mutta Toverittaren toimituksella ei ole tällä kertaa tiedossaan sellaista reseptiä miten sitä olisi kannutet tava Jos joku lukijoista sattuisi tietämään niin olisi hyvä ja vastaisi tämän lehden kautta— Toim FARMARIEN MUIJILLE JA MUILLE Minun pitäisi nyt sanoa joku sana Olen monesti silmäillyt sivulleni ja tullut siihen huomioon että emännät voisivat enempi käyttää kotoisia tuot teita eikä vaihettaa niitä komppani oitten kalliisiin tavaroihin joita syö dessämme saamme mitä moskaa sat tuu Esim piirakan (eli pain) kuo reksi on edullisinta käyttää kermaa kun jauhojen sekaan panee vähän lei vinpulveria niin tulee siitä mauk kain ja terveellisin piirakan kuori taikina ja silloin saapi jättää lardin oston pois Olen jo parisen vuotta ollut sitä käyttämättä ja tulen vallan mainiosti toimeen Paistinrasvana käytän olivi-ölivä inkn - — -v uuaicjfjia valmistettua Aamukakkuja tulee myös kerras saan hyviä kun antaa separaroidun maidon vaahdon seistä pienen ajan että se tulee kovaksi Sitä kun se kottaa jauhoihin joihin myös kuuluu 1—2 munaa ja vähän suolaa niin sii tä kelpaa paistella kakkuja ja parem malta ne syödessä maistuvat kun niitä pistelee omena voita mausteena Nythän se on taasen kevät ja se tuopi mukanaan uusia toimia Muista kaa käydä pian piristelemässä sie mentä maahan että saatte sieltä nou taa pöydällenne pantavaa Älkää vain unohtako kylvää "pinaattia" sil lä ne ovat erittäin ravinto-rikkaita ja voipi niitä kylvää useaan kertaan kuten "leteksiä" ja "rediisiä" Redii it sisältää kasviksista eniten puh dasta veriainetta ja olisi niitä tar peen syödä paljon silloin kun niitä on saatavissa Höysteeksi ja "kryydeiksi" kasvat takaa "persiljaa" ja "dilliä" Tervey den hoitoa silmällä nitävSacä l™ kissä ei käytetä pippuria eikä mui takaan kirpeitä mausteita sillä ne hidastavat ruuansulatustoimintaa Etikka ei myöskään ole terveellistä käyttää Sen sijaan voipi käyttää sitruunan mehua Esim punajuuret tulevat mainion hyviä jos keittää lievän vellin perunajauhoista tai maissi- eli nisujauhoista ja siilien panee lemonia sekä punajuuren vii paleet seitaan ja antaa vähän kiehau ta niin voipi syödä lämpimänä sekä kylmänä Joka vaan on paastonut joitakin kertoja että on maku- ja hajuaisti kehittynyt ja puhdistunut niin hän ei voi eikä halua syödä ruokia jotka ovat höystetty pippu rilla sekä etikalla Ne ovat kumpai nenkin aine liian tulista ihmisen ra vinnoksi Kasviksia keittäessä näkee myös melkein poikkeuksetta että ne keite tään paljossa vedessä joka sitte vis kataan pois Mutta se tapa on hyvä hyljätä sillä siinä menee parhaat ra vintosuolat hukkaan ja syötäväksi jääpi mehuttomat kasvikset Kas vikset tulee keittää vaan vähässä ve dessä jonka jäännöksen voipi käyt tää soppaan tai kastikkeeksi Aino astaan punajuurien keittovettä ei voi käyttää keittoihin — Täti HELENA lisesti käytetään silloin kun ei voi kermaa käyttää Kasvivedet käytän aina tarkkaan yksinpä perunakeittovedenkin Jos minulla on soppaa panen sen siilien tai teen siitä ns soosin Kasvisop paa syömme hyvin paljon syystä että siinä tulee talteen parhaat ra vintoaineet Emme lihaa kokonaan hylkää mutta sitä hyvin vähän kai paa kun vaan järjestää ruokalistan järkiperäisesti "Lettuce" ja "radish" ovat kasvia joita melkein jokainen voi kasvattaa omiksi tarpeiksi Niihin tarvitsee niin välin maata että niitä kasvattaa vaikka laatikossa ikkunallaan Niitä niin vähän maata että niitä kasvattaa kesäiseen aikaan hyvin vähällä työl lä Ja kesällä ne ovat virkistävää sekä välttämätöntä ravintoa Siis jo kainen muokkaamaan omaa peltoaau Niin teen minäkin — Selma-täti NIELURISAT (TONSILS) JA KAS VANNAINEN KURKKULAESSA (ADENOIDS) Täti Helena on aivan oikeassa ja kehotan Toverittaren lukijoita otta maan hänen neuvoistaan vaarin Mi nä olen aina tehnyt piirakankuoren kermaa käyttäen rasvana hyvällä me nestyksellä enkä edes käytä siihen mitään pulveria nostattimeksl Pii rakankuori tulee myös maukkaampi ja terveellisempi jos käyttää vain puolet siitä lardimäärästä kun taval- TJsein vaivaavat lapsia yllämainitat viat jotka voi helposti parantaa a lussa mutta jos annetaan olla niin ovat ne elämänikuiseksi turmioksi lapselle Tarkastakaa lapsenne nenää usein Joukseeko nenä paljon? Onko sen nenä hellä? Onko sillä pisamia ne nän ja suun ympärillä? Onko sen nenä tukkeuksissa? Töllisteleekö se ihmisiä ja eläimiä suu auki? Koettaa- ko se Korviaan ikäänkuin ne olisivat kipeät? Nukkuuko se suu auki? Kuorsaapiko se nukkuissaan? Jos lapsella on näitä oireita jat kuvasti niin on se vietävä lääkärin tarkastettavaksi josko sillä on suu rentuneet nielurisat tai adenoidit Suun kautta hengittämiseen ovat mel kein aina syynä adenoidit Adenoidit pitäisi aina poistaa niin pian kuin mahdollista Adenoidit kasvavat kurkkulaessa sillä kohtaa missä kurkku ia nenä yhdistyvät Adenoidit ovat pienen kukkakaalin muotoiset väriltään pu naset Ne riippuvat nenän takaosassa ja sulkevat nenän joten lapsen on pakko hengittää suun kautta Kun ilma hengitetään suun kaut ta sisään paljon tomua ja paljon enemmän kaikellaisia taudin basilleja hengitetään sisälle sen mukana kuin nenän kautta heigitettäessä Sellaisilla lapsilla joilla on ade noidit on usein korvasärky Otta kaa huoli siitä jos lapsi valittaa kor vasärkyä Katsokaa josko korvasta juoksee märkää Kuuleeko lapsi hy vin? Älkää aina moittiko lasta hi taudesta Hän voi olla hieman kuu ro Korvnsärkv nspin TnprVitapA aitn että lapsella on adenoidit Adenoidit pitäisi poistaa korvasärky merkitsee aina sitä että lapsi on vaarassa tulla kuuroksi Korvasärky merkitsee myöskin sitä että korvat rupeavat märkimään Märkivä korva olisi an nettava korvalääkärin hoidettavaksi sillä se ei parane ilman huolellista hoitoa Ovatko lapsen nielurisat liian suu ret? Antaa lapsen avata suunsa ja painakaa lusikan varrella sen kieli alas nähdäksenne jos nielurisat pis tävät kurkkuun varsinkin jos painat te sormellanne leuvan ulkopuolelle pari tuumaa korvan alapuolelle Tarkastakaa lapsen nenää jos sen toinen sierain on pienempi kuin toi nen Onko lapsen nenä tukossa? O pettakaa länsi Diihdintnmnnn npniinaä puhaltamalla yhtä sierainta kerral laan Onko lapsen ylähuuli lyhyt? Kun lapsi nukkuu onko sen ylähuuli käp ristynyt ylöspäin niin että yläham paat näkyvät? Tarkastakaa jos lap sella on jonkinlainen kuhmu kaulas sa juuri korvan takapuolella Se on suurentunut risa eli rauhanen Suu rentuneet rauhaset aina merkitsevät sitä että jotain myrkyllistä ainetta on lapsen nenässä kurkussa korvis sa tai hampaissa joka olisi heti pois tettava jos mielitään kaikki muut ruumin osat pitää terveenä Adenoi dit ja suurentuneet nielurisat estävät lapsen luonnollisen hengityksen ja saavat rauhaset ylityön kautta suu rentumaan Adenoidit ja suurenmoiset nielu risat saavat aikaan reumatismin ja sydäntaudin Suurentuneissa nieluri soissa ja adenoideissa on myrkyllisiä basilleja jotka veressä kulkevat sy dämeen ja aiheuttavan sydäntaudin tai kulkeutuvat ne jäseniin ja aiheut tavat reumatismin Basillit suurentu neista nielurisoista ja adenoideista kulkeutuvat myöskin muihin ruumiin osiin ja saavat aikaan kaikenlaisia sairauksia Ne voivat estää lapsen kasvamisen estää kasvot ja leuvat kasvamasta joten useilla lapsilla joil la on adenoidit ja suurentuneet nie lurisat on pieni vartalo ja kasvot kuin pikkulapsella Lasten joilla on adenoidit on ko vin vaikea oppia Sellaiset lapset ei vät ole terveitä Heitä usein torutaan siit etteivät osaa läksyjään mutta he eivät voi osata niitä hyvin syystä etteivät voi kuulla eikä nähdä hyvin He eivät voi mitään haistaa sillä adenoidit tukkivat heiltä nenän U sein he kärsivät kipuja jäsenissään usein alkavasta sydäntaudista tai suu rentuneista rauhasista Heidän on vaikea oppia mihinkään työhön sen tähden että heidän ruumiinsa hitaas ti mvrkvrtvv fldpnniHmn cunrontii neiden nielurisojen tai mädänneiden hampaiden basilleista Nämä basillit kulkeutuvat vatsaan ruuan ja juo man kanssa ja ne myöskin voivat kulkeutua keuhkoihin ja aiheuttavat vatsa- suoli- ja keuhkotauteja Sellainen lapsi jolla on adenoidit ja suurentuneet nielurisat on aina altis saaman kylmyyttä ja muita tart tuvia tauteja Sellainen lapsi jolla on mädänneet hampaat adenoidit ja kipeät nielurisat paljon pikemmin sai rastuu kurkkumätään tuhkuriin tuli rokkoon ja hinkuyskään kuin terve lapsi Kun sellainen lapsi saa minkä hyvänsä tällaisista taudeista niin se kärsii siitä paljon enemmän — tauti hänessä on paljon kovempi — kuin sellaisessa lapsessa jolla ei ole mi tään yllämainituista vioista tai jolta on adenoidit ja nielurisat poistettu ja hampaat korjattu suurentuneet nielurisat ja adenoi dit ovat juuri sellaisia paikkoja joi hin tarttuvien tautien basillit hyvin istuvat ja siksi ei sellainen lapsi koskaan parane niin pian tarttuvista taudeista kuin terve lapsi Rauhasten kaulassa ja muissa osissa ruumista täytyy suurentua auttaaksensa myrk kyjen poistamista ruumiista Jos lapsenne on sairas niin pitäkää sen suu pumaana ettei mitkään vaaralli set basillit pääse suun kautta sisään Jos lapsi hyvin helposti saa yskää ja jos sillä on usein kipeä kurkku tai jos se valittaa korvasärkyä tai jos sen on kovin vaikea hengittää nenän kautta niin voi olla varma että sillä on adenoidit ja suurentu neet nielurisat jotka pitää poistaa heti huolimata siitä minkä ikäinen lapsi on Älkää odottako sitä että se voi siitä parantua Odottaminen on vaarallista Lapsi voi menettää kuu lonsa kahdenkymmenen neljän tun nin sisällä niin ettei koskaan enään saa sitä takaisin Nielurisat ja adenoidit voidaan poistaa mihin aikaan vuodesta ta hansa ilman vaaraa Nielurisat ja adenoidit tekevät enemmän vahinkoa lapselle ensimäisen kuuden tai kah deksan vuoden ajalla Pitäkää tarkas ti silmällä vaara-signaalia — suun kautta hengittämistä ja korvasärkyä naan avara maailma Suomalai set naistoverit jos hänet koh taatte sisarena vastaanottakaa ! HILJA PÄRSSINEN Minunkin mietelmäni ALEKSANRDA KOLLON-TAY (Jatkoa enslmäiseltä sivulta) tua liian yksilöä ihannoivalta Sanottanee: me sosialistit emme kaipaa suuruuksia Oikeuttiksek seni saanen vain lausua että mielestäni todellinen vilpitön työ niin jalon asian kuin köyhä listön hyväksi ansaitsee tunnus tuksen yhtä hyvin henkilön elä essä kuin kuoleman jälkeen Tätä kirjoittaessani vaeltaa "muuttolintu" tietään isänmaa- En tiedä mikä ihme siinä on että joka kerran kun luen Tove- rittarcssa olevia kirjoituksia tah too väkiselläkin silmäni täyttyä kyyneleillä Toiset niistä kirjoi tuksista ovat innostavia toiset taas niin tuttuja kauniine ja su rullisille muistoilleen Tulee ai na niitä lukiessani mieleen : jos pa minäkin voisin kirjoittaa muis telmiani siten että toinen ihmi nen niitä viitsisi lukea ei minul ta ainakaan puuttuisi ainetta si tä olisi elämäni mutkikkaalla tiel lä kerääntynyt jos jonkinlaista Olisi vaan vähänkin minulla ky näilijän lahjoja olen ehkä niin heikkohermoinenkin luomaan pa perille mitään asiaa ymmärrettä västi niin halusta kun sen teki si n ki n Uutta koe täti kumminkin Lap- sena ollessani jo minä ihmettelin sitä että miksi 'täytyy minun äi tini olla nainen? Ja toiseksi miksi vanhassa vihkikaavassa sa notaan naiselle: "Sinun pitää miehellesi kaikessa alamainen o lemaau" Voi ! kuinka katkeralta tuntuu ajatella tuota käskyä kun muistan ne äitini kalpeat itkettyneet kasvot jotka tapasin juostessani huoneeseen josta kuulin isäni kiukkuisen äänen ja samassa lensi kahvikuppi joka sattui olemaan hänellä kädessään äitini päähän palasiksi äidin y rittäessä suojata loukkaantumi selta nuorinta siskoani jota hän juuri oli imettämässä Samassa huomasin verta tippuvan pitkin äidin kasvoja Olin ihan jälimet-' tyä pelosta ja säikähdyksestä vaikka näyttihän isäkin jo vähän laubtuneemmalta nähdessään ur hoollisuudestaan niinkin kelpo seurauksen että ammottavan haavan äitini päässä ja yrittäen teeskennellyllä hellyydellä (tois ta mielessä) pyydeilä: "älähän nyt vaan kerro "kenellekään sillä enhän minä niin kovasti aikonut sitä heittää" Vastaukseksi äitini keräsi mei dät kolme nuorinta lasta ympä rilleen hyväillen ja suudellen meitä jokaista vuoroin Sen muis tan että me kaikki neljä itkim me me lapset pelosta ja äitini sydämen tuskasta Ei sanonut sen haavan olevan kipeän jota rupesimme tarkastamaan isän mentyä tavallisiin töihinsä aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut Tällaisia kohtauksia on äitini saanut "kärsiä menneisyydessä lukemattomia palkkioksi siitä että on kokonaista kaksitoista ih mistainta saattanut päivän va loon joskin enempi kuin puolet sai heidän pienenä ollessaan saat taa nurmen alle Ehkäpä luon nollisista syistä joukon seitse mäntenä tulokkaana jo ennen syn tyrnistäni olen saanut perintönä heikon terveyden En tarkoita tällä kirjoituksel lani saada huonoon valoon toista sukupuolta sillä tiedänhän kyl lä ettei meidän nykyaikaiset mie-