Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930, February 15, 1916, Image 8

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    MAYNARD MA88
Useissa suomalaisissa sosialistio
sastoissa on ttianneliittoja Niinpä
Maynardissakin perustettiin ihanne
liitto 23 p kesäkuuta 1915 Silloin
yhtyi siihen 15 jäsentä ja sitten myö
hemmin on aina yhtynyt lisää joten
jäsenlukumme nyt on 34 Säännöt
kirjoitti ihanneliiton johtaja
Meillä on harjotukset kahdesti vii
kossa Me harjottelemme pitämään
kokouksia esiintymään yleisön edes
sä lauluilla runoilla soitolla ynnä
muulla Meillä on lauluseura ja or
kesteri Meidän jokaisessa kokouk
sessa valitaan uusi pöytäklrjuri ja
edellisen kokouksen pöytäklrjuri toi
mii puheenjohtajana Jäsenkirjuri
valitaan kolmeksi kuukaudeksi ker
rallaan ja tilintarkastajat samoin
Ihanneliiton kokous oli 9 p tammi
kuuta jossa valittiin uusi jäsenkirju
ri Valituksi tuli William Klemola
Tilintarkastajiksi valittiin Hilda Jo
kinen ja Tyyne Weckström Tässä
kokouksessa valittiin myöskin kir
jeenvaihtaja joksi tuli allekirjoitta
nut Siis olen Uutisten kirjottaja
Ihanneliiton puolesta
Minun mielestäni se olisi hyödyl
listä että kaikissa Ihanneliitoissa oli
si kirjeenvaihtaja joka kirjottaisi uu
tisia Toverittaren lasten osastoon
Maynardin ihanneliiton puolesta
SAIMI KLEMOLA
MONESSEN PA
Selma-täti: Minä kirjoitan ensi ker
taa Toverittareen mutta toivon että
Selma-täti tämän kirjoituksen hyväk
syy Meitä täällä Monessenin Ihannelii
tossa on lapsia viidenkymmenen (50)
paikoille Täältä el ole lapset ennen
KoolsfytSn päiväkirjasta
Tammikuun 12 p — Koulussa
tänään määräsi opettaja meidän
jokaisen kirjottamaan vaikka
vaan lvhven kiriotuksen joka
K9°"lanf Ja B"ap m°un plsu painettaisiin koulun kuukaiisijul-
päaaän kirjoittaa pieni pätkä ' ' f r- - „„ „„„
„ „ „ x x kaisuun Mieleisensä aineen saa
Meillä on ollut iltamia jo muuta- iv v '
man kerran ja nytkin on harjoittelun jokainen valita itse
alaisena kaikenlaista ohjelmaa Päätin kirjottaa ja aloin näin
Tapanin päivänä 26 päivä joulu- "Juhannus Suomessa ja kuinka
fayette: city PA
Tervehdys Selma-tädille ja kaikille
pienille Toverittaren lukijoille Minä
olen kauan ajatellut että kun minä
kin uskaltaisin kirjottaa jotain lasten
osastoon kun siihen toisetkin pikku
tytöt ja pojat kirjottavat Nyt roh
kaisen itseni ja kirjotan luottaen sii
hen kun äiti sanoi että Selma-täti
jättää ne paikat kirjeistä pois joita
hän ei hyväksy
Minä olen kymmenen vuoden van
ha tyttö Minulla on kaksi siskoa ja
yksi veli Vanhin siskoni Ester on
neljäntoista vuoden ja nuorin siskoni
Lilja on kahdeksan vuoden Me
käymme englanninkielistä koulua
Arvo yksin vielä leikkii kotona
Tämä meidän koulu el ole kaukana
kotoamme mutta kun on näin satei
nen ja märkä talvi niin on tussä vä
lillä rapaa 3a vettä ettei tahdo mis
tään päästä menemään koululle
Minä hartaasti toivoisin että ensi
kesänä täälläkin pidettäisiin suoma
laista koulua että oppisimme parem
min lukemaan ja kirjottamaan suo
menkieltä Vaan taitaapa mennä
toivoni hukkaan kun ei täällä ole
s s osastolla' haalia jossa voisi kou
lua pitää Täällä olisi paljon tyttöjä
ja potkia jotka tietysti haluaisivat
koulua
Äitini on ollut joitakin aikoja To
verittaren asiamiehenä ja toisinaan
hän lähtee vartavasten Toveritarta
kaupalle Joskus hän tulee takaisin
ja sanoo: en saanut yhtään tilausta
Niin minä kysyn että miksi eivät ne
tilaa kun siinä on niin mukavia kir
jotuksia Minä ainakin tykkään sitä
lukea Äitini sanoo että ei kaikki
tykkää meidän sosialistien lehdistä
vaan ne tykkäävät paremmin kapita
listeista jotka meiltä kaikki elämän
mahdollisuudet riistävät
Minä sanoin kerran että jos minä
menisin niille kauppaamaan niin
kyllä ne minulta varmasti tilaisi
Ehkä jo lopetan ja jään odotta
maan jos näen tämän painettuna
Mutta luulen että joutuu paperiko
riin '
Hyvästi Selma-täti
ILMI M WALTERS
kuuta meillä oli automobiiliretki
Monessenista Donoraan ja hauska se
olikin vaikka oli niin kylmä etta
nokkia pisteli Me laulettiin koko
matka ja kun tultiin synodalaisten
keskuuteen laulettiin laulu "Nouseva
kosto" niin kovalla äänellä kun jak
settiin Kun me palasimme matkaltamme
mentiin kaikki naalille lämmittele
mään ja pidettiin kokous ja päätet
tiin pitää helmikuulla iltamat ja pää
tettiin harjoitella kaikenlaista hyvää
ohjelmaa — runoja lauluja puku
tanssia leikkiä kertomuksia satuja
kuvaelma ja vielä hyvä näytöskappa
le Columbian kukkatarha Koitta
kaapas silloin kaikki pienet lapset
tulla katsomaan kuinka me lapset
suoritamme ohjelmaa ja muistakaa
ne kuvaelmat ja se näytöskappale
jönka me koitamme voimiemme mu
kaan esittää ja se meneekin hyvin
kuin pikku Ville meitä opettaa
Kai tämä piisaa ensi kerralle mut
ta sitte toisella kerralla enemmän
Terveisiä kaikille Toverittaren pie
nille lukijoille
Ihanneliiton puolesta
ALINA SORJONEN
HOQUIAM VVASH
sitä siellä vietetään" — Meidän
jotka täällä koulussa olemme op
pimassa syntyneinä monista eri
kansallisuuksista on hyvä tietää
kunkin eri kansallisuuden elä
mäntapoja Historioita lukemal
la jos saammekin jonkinlaisen
käsityksesn mutta ainoastaan
pintapuolisen Haluan maalata
pienen taulun — kuvannollisesti
sanottuna:
Tyttö kuuden vuotias (kutsun
häntä nimellä Lempi) joka äs
ken on saapunut äitinsä seurassa
Amerikasta 011 odottanut pimeän
tuloa mennäkseen nukkumaan
Äiti vaati että pikku Lempin on
mentävä levolle "Äiti etkö tie
dä etten voi nukkua päivällä?"
vastasi Lempi "Rakas lapsi
nyt on kello kymmenen illalla
sinun on nukuttava tänä yönä
ei tule tämän pimeämpää haam
me nähdä auringon läpiyön Nyt
me olemme siellä kauniissa va-
nion tilaisuuden tanssijoille Au
rinko säteillään hopeoitsi puitten
latvat ja kultasi järvenpinnan
Lempi seisoi ikkunassa lyö
den yhteen pikku käsiään ja nau
raen niin että äidinkin herätti
"Äiti katso kuinka kaunista
kuinka puhdasta kuinka juma
lallista Äiti minä tahdon olla
aina täällä" "Rakastettuni" sa
noi äiti "ne ovat luonnon lapsia
jotka siellä' leikkiä-lyöden viih
tyvät toistensa seurassa ja huo
maatko kuinka aurinkokin säteil
lään ottaa osaa heidän viatto-
maan leikkiinsä"
Nyt lopetan tarkastan vielä
yli ja sitte annan opettajalle' Tä
mä on kyllä minun ensimäinen
kyhäykseni "Drury Academiin"
jos ei läpäse niin "never mind"
NUPPU
(Jatketaan)
HAJOITETTU KOTI
(Suomen lasten julkaisusta:
"Joulutaru") '
Pääskyspari lensi torpan asuin
rakennuksen katon harjalle ja is
tahti siihen vierekkäin- Hetken
levähdettyään lähti toinen niistä
lentoon kiersi kauniissa kaaressa
torpan rakennusten ympäri ikään
kuin tähystelläkseen oliko se oi
kea naikka Sitten natasi se ta-
loisassji Suomessa josta olen si- kaisin toverinsa viereen ja pääs-
mille kertonut" puheli äiti ti pitkän raikkaan laukilaverruk-
icmpi totien ummistaen suu- sen Ta sen ä keen nar nvräht
rei siruset sumansa ja kuciii us-
Tervehdys kaikille Toverittaren lu
kljoille ja myöskin onnea kaikille
vuodelle 1916
Joulu on mennyt ohi ja sen muka
na on seurannut ilot ja huvit Me
lapset annoimme Jouluaattona kai
ken ohjelman Meillä oli näytöskap
pale nimeltä "Onnen tie" Meillä oli
runoja lauluja ja kertomuksia Kaik
ki lapset olivat niin innostuneet
Meillä oli joulukuusi jonka ompelu
seuran naiset puettivat niin kauniik
si ja myöskin meillä oli Joulu tont
tuja jotka jakoivat makeiset ja he
delmät yleisölle Tontut jakoivat
myöskin loppujen lopuksi lahjat ja
kortit joita oli kokoontunut koko
paljon
Se oli niin hauska illanvietto että
minä toivoisin että se ei olisi vii
meinen ilon vietto sitä laatua Kaik
ki ohjelman esitys meni niin suju
vasti ja säännöllisesti vaikka enin
osa lapsista el ole ollut ennen näyt
tämöllä Kivet vaan pistettiin aika
ihmisille
Meidän koulu suljettiin 23 päivä
joulukuuta Meillä oli siellä myös
kin pienet lopettajaiset jossa oli oh
jelmaa yhtä ja toista ja myöskin jotka tahdissa soutivat pitkin ve
ie juu denDintaa
toimitetaan lasten keskuudessa -f
Meille annettiin kymmenen täivää Vastaiselle rannalle
lomaa ja kuin avattiin koulu uudelle joukkue aluksensa nousivat mäi-
kotella että hän nukkui Vaan
yht 'äkkiä hän alkoi kuulla vienoa
musiikkia Hiljaa hiipien ylös
vuoteelta juoksi ikkunan luo ja
mitä hän näki? Joukko tyttöjä
ja poikia kaikki valkeisiin vaat
teisiin puettuina istumassa ve
neissä monella viulut mandolii
nit y m soittokoneet mukanaan
joista lähti kaikki ne vienot sä
veleet mitä Lempi "maatessaan
oli kuullut Aurinko oli juuri
laskemaisillaan pikku Lempi o
dotti koska se luo viimeisen sä
teensä poistuakseen siksi kunnes
taas aamulla palajaa mutta Lem
pi erehtyi Aurinko alkoi näyt
tää siltä kuin se tahtoisi seisoa
paikallaan tarkastelemassa Län
nen pientä kultakutria ja noita
valkopukuisia luonnon lapsia
vuodelle niin ei ollut kuin yksiköi-
mas osa lapsista koulussa sillä tääl
lä riehuu kulkutautia joka kaataa isot
ja pienet Minunkin veljeni täytyy
lopettaa koulun käynnin määräämät
tömäksi ajaksi sairauden vuoksi
Voi sitä hauskaa joka meillä on
ollut jo kolmisen viikkoa kuin sen
mustan ja likasen mullan päälle on
satanut puhdasta valkoista lunta Lu
mi pallot lentävät niin että päätään
hin keräsivät kasan risuja ja sy
tyttivät tulen Vieressä oleva
viheriä nurmikenttä tarjosi mai-
saavat varoa kaikki ohi kulkijat
Kuin sitä lunta vaan satas puolet li
sää Kiitos paljon siitä kirjeestä jonka
Selma-täti lähetti minulle
SYLVIA
uudestaan lentoon teki kierrok
sen' torpan tuvan pihanpuolisen
räystään edessä 'ja sitten syök
sähtivät molemmat räystään alla
olevaan savesta ja oljista muu
rattuun pesään Vähän ajan ku
luttua palasivat ne takaisin ja
ryhtyivät iloissaan tekemään no
peita lentokierroksia ilmassa sa
malla päästäen mielialansa esiin
iloisina liverryksinä
: — Katsoppas poju pääskyset
ovat jo saapuneet — virkkoi tor
pan rappusilla istuva" nuori nai
nen jolla oli noin kolmisen vuo
den vanha lapsi sylissään
— Aijai pääskynen ! Tapio
ottaa pääkkysen kiinni — hoki
pyöreä pojan pallero ja lähti juok
semaan pois äitinsä sylistä
— Ei Tapio niitä kiinni saa
Pääskysellä on siivet joilla se
lentää pois Nyt on kesä tule
maisillaan ja pääskyset ovat tul
ohjasi ]eet taas meiHe Talvella asu
vat ne kaukana lämpimässä maas
sa Katsos tuolla räystään alla
on pääskysen pesä Se on niiden
koti Ne ovat tulleet kotiinsa
ja alkavat kohta sitä' laittaa Nä
etkö nyt menee toinenKniistä pe
sään ja vie sinne nokassaan jotain
(Jatkoa 7: Uä sivulla)